Ministeri Huovinen reagoi tietosuojalain kritiikkiin
Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen (sd.) haluaa tarkistuttaa johtamansa ministeriön kirjoittaman sähköisen viestinnän tietosuojalain oikeuskanslerilla. Huovinen painottaa, että yrityssalaisuuksien suojaamisen ohella kansalaisten perusoikeuksia on kunnioitettava.
Julkisuudessa lainoppineet asiantuntijat ja virkamiehet ovat olleet eri mieltä siitä, onko kaavailtu lakiuudistus perustuslain vastainen vai ei.
Muun muassa oikeustieteen tohtori Jukka Kemppinen on arvostellut lakiehdotusta voimakkaasti, kun taas toinen oikeustieteen tohtori ja perustuslakivaliokunnan jäsen Kaarlo Tuori on lausunnossaan katsonut, ettei ongelmia ole.
Ministeri Huovinen haluaa viedä lain oikeuskanslerin toimiston kautta asian selvittämiseksi. Oikeuskansleri valvoo Suomessa hallituksen toimien laillisuutta. Siksi tämä myös osallistuu kaikkiin hallituksen istuntoihin.
Myös perustuslakivaliokunnan tarkistettavaksi
"Yrityssalaisuuksilla on suuri taloudellinen merkitys suomalaisille yrityksille ja koko kansantaloudelle. Olen kuitenkin edellyttänyt, että hallituksen esitys valmistellaan niin, että kansalaisten perusoikeudet toteutuvat. Lakiin mahdollisesti tehtävät muutokset on rajoitettava kriittisimpiin uhkiin", Huovinen sanoo tiedotteessaan.
Huovisen mukaan myös perustuslakivaliokunnan on tarkistettava lakiehdotus, jos se menee eduskunnan käsiteltäväksi. LVM:n tavoite on saada lakiehdotus eduskuntaan syyskuussa, ja perustuslakivaliokunta voisi käsitellä sitä vielä syksyllä.
LVM:n lakiehdotuksen mukaan "eräät yhteisötilaajat", kuten Nokia, voisivat käsitellä koneiltaan lähetettyjen viestien tunnistetietoja. Edellytys olisi, että yrityksellä on suojeltavanaan "huomattavaa taloudellista etua" tai "huomattavia ammatti- tai liikesalaisuuksia".
Luonnos lakiesitykseksi, ja siitä annetut lausunnot ovat luettavissa ministeriön sivuilla.








