Mobiililaajakaista yleistyy nopeasti maailmassa
Nykyisten kolmannen sukupolven matkapuhelinverkkojen kehittynein versio eli hsdpa-tekniikka yleistyy aiempia verkkopäivityksiä nopeammin maailmassa. Vasta viime vuoden lopulla alkaneet lanseeraukset ovat edenneet siten, että hsdpa-verkko on jo 39 maassa.
Arvion on esittänyt maailman mobiililaitevalmistajia edustava GSM Assocation -järjestö tuoreimmassa tiedotteessaan.
Maailmassa on tällä hetkellä 123 kaupallista wcdma-tekniikan 3g-verkkoa 55 maassa. GSM Assocationin mukaan näistä noin yli puolet tukee jo hsdpa-tekniikkaa. Edelleen järjestön mukaan operaattorit ovat sitoutuneet 121 verkon päivittämiseen hsdpa-aikaan 55 maassa. Tuorein lisäys on Australia, jonne Ericsson toimitti hsdpa-verkon Telstra-operaattorille.
Harvojen herkkua Suomessa
Suomessa hsdpa-verkon on avannut Elisa/Saunalahti, jolla sen ilmoitetaan olevan käytössä koko 3g-verkon peittoalueella noin 40 paikkakunnalla, lähes 50:llä kuluvan vuoden loppuun mennessä.
Myös mobiililaajakaistaksi kutsutun palvelun käyttö on vielä melko hintavaa, noin 30 euroa (512 Kbit/s) tai 40 euroa (1 Mbit/s) kuukaudessa.
Kilpailijat DNA ja Sonera taas ovat ilmoittaneet vielä odottavansa päätelaitteiden yleistymistä ennen hsdpa-aikaan siirtymistä.
Ensimmäinen hsdpa-kännykkä Suomessa on ollut HTC Tytn, joka tuli markkinoille loppukesästä. Muista laitevalmistajista ainakin Nokia ja Samsung ovat julkistaneet tänne tulevat hsdpa-kännykkänsä. Hsdpa-tuki on tulossa myös kannettaviin tietokoneisiin, joista Fujitsu-Siemensin luksusmalli ehti ensimmäisenä.
Nopeudet viisinkertaisiksi parhaimmillaan
Hsdpa-tekniikan yleistymistä on nopeuttanut se, että tekniikka voidaan ottaa käyttöön päivityksenä useimmissa uusissa wcdma-tukiasemissa esimerkiksi Ericssonilta ja Nokialta. Se nostaa alkuvaiheessa nopeudet 1,8 tai 3,6 megabittiin sekunnissa sisäänpäin, kun wcdma-umts-tekniikalla jäädään 384 kilobittiin sekunnissa eteenpäin.
Järjestön mukaan yhteensä 18 laitevalmistajaa on julkistanut 58 hsdpa-päätelaitetta tähän mennessä. Luvussa ei ole mukana vain kännyköitä, vaan myös isompia pda-tyyppisiä laitteita, kannettavien pc-datakortteja ja kannettavien tietokoneiden hsdpa-moduuleja.
Suurin osa päätelaitteista ja verkoista perustuu Länsi-Euroopassa käytettävään 2100 MHz tekniikkaan, kun taas hsdpa-verkoista 18 perustuu 850 MHz taajuuteen, kuten Cingular USA:ssa, Rogers Wireless Kanadassa ja Telstra Australiassa.
Ensimmäinen hsdpa-kännykkä Suomessa on ollut loppukesästä markkinoille tullut HTC Tytn.








