Mobiilitv tavoittaa puoli miljardia vuonna 2011
Tänä vuonna vain muutamalla miljoonalla ihmisellä on mahdollisuus katsella mobiilitv-lähetyksiä, mutta tutkimuslaitosten mukaan määrä tulee suorastaan räjähtämään lähivuosina. IMS Research iskee pöytään kovimmat kasvuluvut.
Tutkimuslaitos uskoo, että vuoden 2011 lopulla peräti puoli miljardia ihmistä voi seurata digitv-lähetyksiä kännykästään. Ennuste on toistaiseksi rohkein. Esimerkiksi In-Stat on puhunut sadasta miljoonasta käyttäjästä vuonna 2010.
Toteutuessaan IMS Researchin ennuste merkitsee tulevina vuosina noin 50 prosentin keksimääräistä kasvua käyttäjämääriin. Alkuvaiheessa mobiilitv-jakelu kasvaa nopeammin kännykkäverkoissa, mutta melko pian markkinat ajautuvat dvb-h:n, dmb:n ja muiden broadcast-tekniikoiden haltuun.
Kasvua lupaava mobiilitv-alue kiinnostaa tietysti piirienvalmistajia ja myös uusia startuppeja. Esimerkiksi englantilainen Mirics aikoo haastaa nykytoimittajat viritinpiirillä, joka sopii kaikille mobiilitv:n taajuusalueille ja tukee kaikki eri standardeja dvb-h:sta dmb- ja Mediaflo-tekniikoihin.
Uusin trendi mobiilitv-piireissä ovat ns. integroidut ratkaisut, joissa viritin/radio-osan rinnalle on tuotu demodulaattoriosa. Esimerkiksi IBM on ryhtynyt valmistamaan sveitsiläiselle Abilikselle tällaisia integroituja siruja 90 nanometrin RF Cmos -prosessilla. (Prosessori)








