Mocbot saastuttanut jo miljoona konetta?
Viranomaistenkin huolen herättänyt Windowsin vaarallinen turva-aukko näkyy jo netin kaapattujen koneiden määrässä. Aukon pohjalta tehty Mocbot-mato on saattanut saastuttaa jo miljoona konetta, ja hyökkäysverkkojen koko on kasvanut selvästi.
Tilanteesta kertoo tietoturvayhtiö Ciphertrust, jonka mukaan netin hyökkäysverkkojen uhrikoneiden, eli niin sanottujen zombie- tai bot-koneiden, määrä on kasvanut 23 prosenttia. Ciphertrustin mukaan kasvun takana on lähes kokonaan Mocbot-madon eri variantit. Mocbot-mato tunnetaan myös nimillä Cuebot tai Graweg.
Roskapostittajien uhreja
Microsoft julkaisi tämän kuun turvapäivityksensä elokuun 8. päivänä. Ciphertrust kertoo, että jo seuraavan viikonlopun jälkeen elokuun 13. päivästä lähtien alkoivat hyökkäysverkkojen konemäärät kasvaa selvästi, kun tuoreet Mocbot-madot alkoivat levitä. Yhtiön mukaan hyökkäysverkoissa oli sitä ennen minä tahansa hetkenä ainakin 214 000 konetta. Määrä nousi nopeasti 265 000:n, ja on pysynyt siellä.
Ciphertrust kertoo, että kokonaisuudessaan Mocbot-madon saastuttaneiden koneiden määrä näyttäisi olevan puolen miljoonan ja miljoonan koneen välissä. Uhrikoneita on käytetty pääasiassa roskapostin lähettämiseen. Ciphertrust kertoo, että Mocbot-uhrit lähettävät väärennettyjä Rolex-kelloja ja pornografisia sivustoja mainostavia roskaposteja.








