Motorola: Java ja Linux halvimmat kännykkäalustat
Pariisi – Nokia keskittyy älypuhelinmalleissaan Symbian-käyttöjärjestelmään, kun puolestaan markkinoiden kakkonen ja tärkein kilpailija Motorola vannoo Javan ja Linuxin nimeen. Motorolan tuotekehitysyksikön johtajan mukaan käyttöjärjestelmä valitaan pääasiassa operaattorin toiveiden mukaan, ja laitepuolen viesti on, että Linux ja Java ovat tulevaisuuden suunta.
Motorolan tutkimuskeskuksen kumppanisuhteiden ja liiketoimintojen johtaja Andrew Aftelak kertoo Tietokone-lehden haastattelussa yhtiön European Innovation Day -tapahtumassa, että alustojen valinta on tuoteyksiköiden tehtävä, ja laitepuolelta viesti on selvä; Java- ja Linux-kännyköitä pidetään palveluiden ja sovellusten kehityksen kannalta edullisimpana.
Motorola kuuntelee operaattoreiden toiveita
Aftelak sanoo, että Motorola tukee kaikkia avoimia mobiilialustoja, kuten Linuxia, Symbiania ja Windows Mobilea. Linux-tuotteita on useita markkinoilla Kiinassa, ja Windows-puolella taas Motorola Q on saatavana USA:ssa. Symbiania Motorola tukee virallisesti.
"Tietääkseni emme ole kehittäneet yhtään Symbian-sovellusta", Aftelak myöntää. Hän vastaa kansainvälisesti Motorolan sovellustutkimuksesta, joten näkökulma on laaja.
Aftelak korostaa, että Motorola käyttää alustoja, joita operaattorit toivovat. Hänen mukaansa operaattori voi päästä mukaan kehitysprojektiin jo varhaisessa vaiheessa.
Kännykässä oltava valmistajan nimi
Motorola on menestynyt Yhdysvalloissa ja isoissa Euroopan maissa läheisillä operaattorisuhteillaan. Yhteistyössä on menty pitkälle, yhteisbrändäykseen operaattorin kanssa, sovellusten ja valikoiden mukauttamiseen ja nappien omistamiseen operaattorin palveluille.
"Kännyköiden sopimusvalmistajaksi (oem, white label) emme mene", EMEA-alueen viestintäjohtaja Mark Durrant sanoo. Motorolakaan ei siis suostu siihen, että kännykässä näkyisi vain operaattorin nimi ja malli.
"Olemme menossa kohti ohjelmistoja, jotka ovat muokattavissa. Alusta-ajattelusta tulee erittäin tärkeä mobiiililaitteissa", Durrant kuvaa.
Durrantin mukaan Motorolan perusstrategia on tukea kaikkia tärkeimpiä alustoja, ja operaattoreiden kysyntä ja tarpeet ratkaisevat, mitkä voittavat. Tähän asti kehitys- ja tuotantokustannukset ovat ohjanneet panostukset Javaan ja Linuxiin Nokian ajaman Symbianin sijasta.
Andrew Aftelak pitää Motorolan vahvuutena tyylikkään muotoilun ja helposti mukana kannettavan tekniikan tasapainoa.
Andrew Aftelak pitää Motorolan vahvuutena tyylikkään muotoilun ja helposti mukana kannettavan tekniikan tasapainoa.








