Musiikkikännyköistä kysyntää kuulokkeille
Plantronics Discovery 640 lupaa helppokäyttöisyyttä ja muotoilua eri valmistajien kännyköiden kanssa.
Kännyköiden ja mp3-soitinten nappikuulokkeet näyttävät kaikki melkein samalta ja kuulostavat yhtä huonoilta, jos kuuloke- ja luurivalmistaja Plantronicsiin on uskominen. Perinteistä pöytäluureista tunnettu yhtiö haluaa nykyaikaan tarjoamalla sekä parempaa muotoilua että äänenlaatua.
"Viiden vuoden kuluttua ei enää ole erillisiä mp3-soittimia, vaan nämä ominaisuudet ovat yhdistyneet kännyköihin", Plantronicsin Pohjoismaiden päällikkö Morten Kristensen sanoo yhtiön näkemyksestä alan kehitykselle. Yhtiö odottaa kaksinumeroisia kasvuprosentteja hyvälaatuisille korvanapeille ja kuulokkeille.
Morten Kristensenin mukaan kännyköiden ja soittimien mukana tulevat langalliset nappikuulokkeet eivät kelpaa entistä useammille. Hän perustelee arviota sillä, että langattomien kuulokkeiden markkina kasvaa 38 prosentin vuosivauhtia, kun taas langallisten markkina olisi 18 prosentin laskussa.
Plantronicsin korvakuulokkeet ja langattomat kuulokkeet eivät kuitenkaan ole halvimmasta päästä, vaan esimerkiksi paras korvakuuloke oheisvarusteineen maksaa 98 euroa. Halvimmat saa reilulla 20 eurolla. "Olemme panostaneet ergonomiaan, muotoiluun ja mobiilikäyttöä helpottaviin innovaatioihin", Kristensen perustelee.
Plantronicsin korvanapin kotelossa on esimerkiksi paikka Nokian, Motorolan, Samsungin ja Sony Ericssonin kännykkälatureille, ja kun korvakuuloke on rintataskussa, värinä kertoo tulevasta puhelusta.
Creativea ja Logitechiä vastaan
Plantronics määrittelee tärkeimmiksi suoriksi kilpailijoikseen Creativen ja Logitechin, ja aikoo kilpailla niitä vastaan juuri yhteensopivuudella kännyköiden kanssa. Plantronicsin tuotteita saa Elisa Shopit -myymälöistä, mutta muuten kilpailijoiden näkyvyys ja saatavuus ovat vielä paljon paremmat.
Mortensenin mukaan niiden etu on, että samat yritykset tarjoavat myös musiikkisoittimia, web-kameroita ja muita tuotteita. Plantronics taas valmistaa kuulokkeita korvanapeista teollisuuden järjestelmiin asti, joten yhtiö haluaa profiloitua nimenomaan ergonomian ja äänenlaadun osaajana.
Seuraavaksi yhtiö yrittää parantaa asemiaan myymälöiden hyllytilakilpailussa. Viime kesänä Planatronics osti Altec Lansingin 166 miljoonalla dollarilla, jolla oli ennestään näkyvyyttä ja kokemusta kuulokkeiden myynnistä kuluttajille.
Nokia on kilpailija, mutta myös ystävä
Mortensen sanoo, että yhtiön ehkä tärkeimmät kilpailijat ovat kuitenkin Nokia, Samsung ja Sony Ericsson, jos kuluttaja tyytyy niiden kännyköiden mukana tuleviin kuulokkeisiin.
"Ne pystyvät myös myymään meitä kalliimmalla kuulokkeitaan, koska brändit ovat vahvat ja näkyvyys hyvä", Mortensen sanoo. Hänen mielestään Nokian tarjoamista kuulokkeista 130 euron langaton bluetooth-hf-kuuloke vastaa Plantronicsin 30 euroa edullisempaa tuotetta.
Plantronics myös neuvottelee brändiyhteistyöstä kännykkävalmistajien kanssa, jossa yhtiö saisi kuulokkeitaan kaupaksi esimerkiksi Nokian brändillä. "Neuvottelemme useiden valmistajien kanssa, mutta vielä ei ole julkistettavaa", Kristensen sanoo.
Bluetooth ja ip-puhelut seuraavaksi
Mortensenin mukaan kasvualueita ovat tulevaisuudessa langattomat bluetooth-stereokuulokkeet, kunhan bluetooth stereo audio profile (A2DP) -tuki yleistyy kännyköissä. Toistaiseksi tällaisia kännykkämalleja on maailmassa vasta 18. Se on vähän, jos verrataan kaikkiin kymmeniin tai satoihin malleihin markkinasta riippuen.
Kasvualueita ovat ip-puheluiden myötä myös pc-kuulokkeet ja uudenaikaiset puhelinkeskusten kuulokkeet. "Työntekijän fyysisestä sijainnista tulee merkityksetön asia. Toimistosi on siellä, missä sinäkin", Kristensen innostuu. Hänellä on syytäkin innostua, jos liikkuvat työntekijät käyttävät yhtiön kuulokkeita ja luureja.
Morten Kristensen näyttää miten korvanappi värisee, kun puhelu tulee ja kännykkä on vaikka repussa.








