Netin hallinnolle tärkeä askel autonomiaan
Yhdysvaltojen hallitus on tehnyt uuden kolmen vuoden sopimuksen internetin runkoa hallinnoivan Icann-organisaation kanssa. Yhdysvaltojen ote Icannista höltyy selvästi, ja järjestön mielestä nyt on otettu merkittävä askel kohti internet-järjestön täydellistä itsehallintoa, johon Yhdysvallat kertoo myös sitoutuneensa.
Icann (Internet Corporation for Assigned Names and Numbers) on voittoa tuottamaton organisaatio, joka perustettiin vuonna 1998 huolehtimaan internetin perustekniikoista. Icann valvoo muun muassa .com- ja .net-osoitteita ja huolehtii internetin dns-nimijärjestelmästä, joka tulkkaa ip-osoitteet selkokielisiksi nettiosoitteiksi. Näin ollen Icann-päättää myös uusista osoitepäätteistä.
Ei enää suoraa ohjausta
Uuden sopimuksen mukaan Yhdysvaltojen kauppaministeriö ei enää ohjaa suoranaisesti Icannin työtä. Lisäksi Icannin ei tarvitse raportoida tarkasti toimintaansa kuuden kuukauden välein kauppaministeriölle, niin kuin tähän saakka. Icann on vielä Yhdysvaltojen hallinnon alaisuudessa, mutta se toimii jatkossa huomattavasti aiempaa vapaammin.
Yhdysvaltojen hallituksen mukaan Icann halutaan jossain vaiheessa tehdä täysin yksityiseksi ja riippumattomaksi elimeksi. Uusi sopimus jatkaa Yhdysvaltojen valvontaa vuodelle 2009, jolloin Yhdysvalloissa on jo valittu uusi presidentti ja hallitus. Icannin autonomiasta jatketaan keskusteluja jo puolitoista vuotta ennen sopimuksen umpeutumista.








