Nettimainonta edelleen valtavassa kasvussa

37 prosenttia kasvua alkuvuonna
Nettimainonta edelleen valtavassa kasvussa

Nettimainonnan kasvun jatkuminen on herättänyt epäilyjä, mutta uuden tutkimuksen mukaan kasvuluvut jatkavat hurjina. Alkuvuonna Yhdysvalloissa nettimainonta kasvoi 37 prosenttia, ja ylitti ensi kertaa 8 miljardin dollarin rajan.

Luvut ovat peräisin Interactive Advertising Bureau -yrityksen ja konsulttifirma Pricewaterhousecoopersin tutkimuksesta. Vuoden toisena neljänneksenä nettimainontaan käytettiin Yhdysvalloissa 4,1 miljardia dollaria, joka oli 36 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Toisen neljänneksen tulos oli 5,5 prosenttia suurempi kuin vuoden ensimmäisen neljänneksen.

Hakumainonta kovassa kasvussa

Hakumainonta, jolla esimerkiksi Google hankkii tulonsa, nousi alkuvuonna 40 prosenttia. Perinteisissä ilmoitustyyppisissä palveluissa kasvu oli pienempi, 20 prosenttia.

Nettimainonta on vieläkin selvässä kuopassa, jos verrataan netissä käytettävää aikaa sen saamiin mainostuloihin esimerkiksi sanomalehtiin tai televisioon nähden. Pricewaterhousecoopers uskoo, että tämä epäsuhta tasoittuu jatkossa edelleen.

Nettimainonnan kasvua on viime aikoina epäilty, esimerkiksi Yahoon antaman tulosvaroituksen vuoksi, kertoo uutistoimisto Reuters. Yahoo kertoi, ettei se menestynyt odotetusti automainonnassa ja finanssipuolen mainonnassa. Tutkimuksen mukaan tämä ei kuitenkaan näyttäisi pätevän nettimarkkinoihin yleensä.

Tagit: Nettimainonta
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös