Nettimusiikin ennätykset paukkuivat loppuvuonna
Vuoden viimeinen viikko oli internetin musiikkikauppojen historian ylivoimaisesti paras, ja ennätykset kasvoivat moninkertaisiksi. Koko viime vuoden lailliset musiikkilataukset kasvoivat kaksi ja puolikertaisiksi, mutta luvut ovat vasta murto-osa laittomasta latailusta.
Vuoden viimeisellä viikolla netistä ladattiin musiikkia 20 miljoonan kappaleen edestä, mistä suurin osa ladattiin Applen Itunes-palvelusta, kertoo Nielsen Soundscan. Uuden ennätyksen kovuudesta kertoo jotain se, että edellinen ennätys oli yli puolet pienempi 9,5 miljoonaa, ja se oli edelliseltä viikolta. Viime vuoden lopun lukemiin verraten musiikkia ladattiin kolme kertaa enemmän.
Vuoden lopun rysäykseen on syynä se, että lahjaksi ostettujen musiikkisoittimien mukana tulee lahjakortteja, joita käytetään innolla vuoden lopun välipäivinä, kertoo Reuters. Applen Ipodeja ja muita musiikkisoittimia myytiin viime vuonna ennätysmäärät.
Vertaisverkkolatailu kymmenkertaista
Internetin musiikkikaupan kasvu näkyy hyvin myös koko vuoden luvuista. Nielsen Soundscanin mukaan musiikkia ladattiin koko vuonna 352 miljoonaa kappaletta. Kasvua on mahtavat 150 prosenttia edellisvuoden 143 miljoonaan kappaleeseen verraten.
Suuretkin luvut jäävät valitettavasti täysin vertaisverkkolatailun varjoon, kertoo Reuters. Vertaisverkkolatauksia tutkivan Big Champagne -yhtiön mukaan vertaisverkoista ladattaisiin musiikkia noin 250 miljoonan kappaleen edestä joka viikko.








