Nettimusiikki ei tuota
Tutkimusyhtiö Forresterin mukaan Applen Itunes-musiikkikaupan tulot ovat romahtaneet tänä vuonna. Forrester on päätynyt tähän tulokseen analysoimalla yli 2700 Yhdysvaltojen Itunesissa tehtyä luotto- tai maksukorttikauppaa runsaan kahden vuoden ajalta.
Itunesin myynti oli kasvanut vakaasti tutkimusjakson alkupuolella, mutta tämän vuoden tammikuusta kuukausittainen liikevaihto on laskenut 65 prosenttia ja keskimääräinen ostoksen koko 17 prosenttia.
Ongelma ei koske pelkästään Applea ja Itunesia. Nielsen Soundscanin tilastojen mukaan tulot koko nettimusiikkisektorilla ovat pysyneet paikallaan tai laskeneet kolmen viimeisen vuosineljänneksen aikana.
Trendistä tekee musiikin nettikaupan kannalta mielenkiintoisen se, että Forresterin 27 kuukautta kestäneen tutkimusjakson aikana Applen Ipod-soitinten myynti on nelinkertaistunut. Tosin kutakin myytyä Ipodia kohden Itunesista myydään vain 20 musiikkikappaletta, mikä kertoo Forresterin mukaan siitä, että kuluttajat eivät ole vielä kovin vakuuttuneita nettimusiikin arvosta.
Nappikauppaa
Tutkimuksesta käy ilmi, että runsaat kolme prosenttia amerikkalaisista nettiyhteyden omistavista talouksista osti viime vuonna vähintään yhden kappaleen Ituneista. Keskimäärin vuoden aikana käytettiin Itunes-ostoksiin rahaa yhteensä 35 dollaria, ja keskimääräinen kotitalous kävi ostoksilla kolmesti vuoden aikana.
Puolet maksutapahtumista on kuitenkin määrältään vain alle kolme dollaria, minkä seurauksena luottokorttimaksujen kustannukset uhkaavat Forresterin mukaan tehdä Itunesista kannattamattoman.
The Register -uutispalvelulle puhunut Forresterin analyytikko Josh Bernoff sanoo, että kuluttajat vaikuttavat vielä laittavan valtaosan musiikin kulutukseen käyttämistään rahoista cd-levyjen ostamiseen. Hänen mukaansa Itunesin myynti ei syö cd-levyjen myyntiä, vaan nettimusiikkikaupasta haetaan lähinnä täydennysostoja.








