Nettivideoiden tekijät alkavat ansaita
Googlen Youtube-ostos ja nettivideon muuttuminen valtavirtatekniikaksi kiristää kilpailua nettivideopalveluiden välillä. Uusin keino kävijöitä houkuttavien videoiden hankkimiseksi on raha: nettivideopalvelut alkavat jakaa mainostulojaan suosittujen videoiden tekijöille.
Youtuben kanssa kilpaileva Metacafe käynnisti maanantaina palkintojärjestelmän, jonka avulla videoita palveluun tekevät käyttäjät saavat rahaa.
Rahan tekeminen edellyttää, että videota katsotaan palvelusta 20 000 kertaa. Tämän rajan ylittymisen jälkeen videon tekijät saavat viisi dollaria jokaiselta tuhannelta katsomiskerralta.
Metacafen toimitusjohtaja Arik Czerniak arvioi Wiredille, että noin kolmannes palvelun videoista ylittää 20 000 katsomiskerran rajan.
Metacafen tulovirta muodostuu mainoksista, joita yhtiö sijoittaa käyttäjien tekemien videoiden alkuun ja loppuun. Palvelulla on noin miljoona päivittäistä käyttäjää ja palvelusta katsotaan noin 15 miljoonaa videopätkää päivässä. Youtubesta videoita katsotaan päivittäin noin 100 miljoonaa kertaa.
Youtube ei vielä maksa videoista
Youtube ei ole ottanut käyttöön vastaavaa palkitsemisohjelmaa, mutta yrityksen ostanut Google on omassa Google Video -palvelussaan suostunut mainostulojen jakoon ainakin yhden videon osalta. Kyseessä on jatko-osa läntisen maailman sähköpostilaatikkoja rasittaneelle videolle, jossa Coca-cola pulloja ja Mentos-pastilleja käyttäen rakennettiin suihkulähde.
Google Video maksaa News.com-palvelun mukaan "suurimman osan" Fritz Groben ja Stephen Voltzin palveluun tekemän "The Diet Coke & Mentos Experiment II" -videon tuomista mainosrahoista tekijöille.
Suihkulähdevideon ensimmäinen osa julkaistiin Revver-videopalvelussa, joka jakaa puolet mainostuloistaan palveluun videoita tekeville käyttäjille.








