Nightwishilta mobiililehti

Uutisia, taustakuvia, soittoääniä
Nightwishilta mobiililehti

Suomalaisen musiikin kärkinimi Nightwish on aloittanut yhtyeen virallisen mobiililehden julkaisemisen. Matkapuhelimiin tilattava lehti sisältää yhtyeen itsensä tuottamaa sisältöä, kuten Tuomas Holopaisen fanitervehdyksen, itse sävelletyn ja soitetun soittoäänen sekä kesän harjoitusleiriltä otettuja taustakuvia. Mobiililehti sisältää myös viimeisimmät uutiset sekä yhtyeen jäsenten esittelyt.

Nightwish on muutenkin ollut kiinnostunut laajentamaan kontaktipintaansa sähköisten medioiden avulla. Kesän alussa yhtye otti käyttöönsä henkilökohtaisen videobloginsa, jota on ollut mahdollisuus seurata yhtyeen kotisivujen kautta.

Videoblogin menestykseen on oltu tyytyväisiä Nightwish-leirissä. Kuukausittaiset videoiden katsojamäärät ovat liikkuneet kesällä noin 200 000 latauksen tuntumassa. Kävijämäärät ovat lisääntyneet tasaisesti, kun tieto blogin olemassaolosta leviää yhtyeen fanien keskuudessa. Uteliaisuutta on lisännyt se, että yhtye on kesän aikana tehnyt musiikkia seuraavaa levyään varten ja samalla etsinyt uutta laulajaa.

Nightwish-mobiililehti vol 1. on tilattavissa käsipuhelimiin www.nightwish.com -kotisivujen kautta. Myöhemmin syksyllä lehti julkaistaan myös muutamissa muissa valikoiduissa Euroopan maissa sekä Venäjällä.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös