Nintendo Wiin tuhoisat käsinauhat vaihtoon
Nintendo ryhtyy vapaaehtoisesti vaihtamaan 3,2 miljoonaa Wii-peliohjainten käsinauhaa, jotka ovat pelaamisen tuoksinoissa napsahdelleet poikki. Nintendo on noussut konsolikilpailun yllätysmenestykseksi liikeohjauksellaan, mutta lentävät ohjaimet ovat aiheuttaneet myös vammoja ja hajottaneet televisioita.
Nintendo Wii -pelikonsolin erikoisuus on kaukosäädintä muistuttava peliohjain, jossa on liiketunnistimet. Sitä voi käyttää peleissä esimerkiksi tennismailana, miekkana tai golf-mailana.
Ohut nyöri voi katketa
Ohjaimet heiluttelu, varsinkin kun kämmenet ovat pelin tuoksinassa hionneet, on kuitenkin osoittautunut jopa vaaralliseksi. Joissain tapauksissa ohjaimen rannehihna on nimittäin katkennut, ja ohjain on lentänyt vauhdilla vaikkapa televisioon tai toiseen henkilöön. Vahingoista on tehty web-sivusto, wiihaveaproblem.com.
Ongelman ydin näyttää olevan siinä, että rannehihnan peliohjaimeen kytkevä osa on hyvin ohutta nyöriä, joka voi katketa. Nintendo vaihtaa nyt päätylenkkiin millin vahvuisen nyörin, jonka pitäisi kestää kovakouraistakin käsittelyä.
Nintendon mielestä ohjaimen rannehihna ei ole oikein käytettynä viallinen. Yhtiön mukaan ohjaimesta pitäisi aina pitää tiukasti kiinni, ja kämmenet pitäisi kuivata jos ne hikoavat.








