Nokia ei hyväksy lahjusjohtajia

Yhdistyminen viivästyy jopa kolme kuukautta
Nokia ei hyväksy lahjusjohtajia

Nokian ja Siemensin verkkoyksiköiden yhdistyminen siirtyy tammikuun alusta pahimmillaan maaliskuun loppuun asti, Nokia tiedotti torstaina. Samalla yhtiö kertoi myös edellyttävänsä Siemensiltä laillisuustarkistuksia.

Nokia ei hyväksy uuteen yhtiöön Siemensin johtajia, jotka ovat olleet mukana 400 miljoonan euron lahjussotkuissa.

Siemens tilaa laillisuusselvityksen yhtiön ulkopuolelta. Siitä vastaa Siemens, mutta Nokia on ilmoittanut osallistuvansa selvityksen tekemiseen. Tavoite on edetä yhdistymisessä ensimmäisen neljänneksen aikana.

Nokian viestintäjohtaja Arja Suominen sanoi illalla MTV3:n uutisissa, että Nokia haluaa selvityksillä varmistaa, etteivät epäeettiset käytännöt ja asiaan mahdollisesti sekaantuneet henkilöt tule osaksi Nokia Siemens Networksiä.

Peruuntuminen edelleen mahdollista

Nokia ilmoittaa yhdistymisen etenevän edelleen, kunhan laillisuusselvitykset tehdään yhteisymmärryksessä. Tiedotteen mukaan peruuntuminenkin on mahdollista, jos tarkastuksista ei saavuteta sopua.

Jos yhdistyminen saadaan onnistuneesti päätökseen, tuloksena on maailman toiseksi suurin toimittaja langattomissa verkoissa ja kolmanneksi suurin kiinteissä verkoissa.

Nokia ja Siemens aikovat tarkistaa yhdistymissopimuksiaan erityisesti niiden kiinteiden ja langattomien verkkojen yksiköiden osalta, joihin on kohdistunut lahjusepäilyjä ja jotka ovat yhdistymisessä mukana.

Siemensin johto myönsi kaksi päivää sitten, että lahjusepäselvyyksiä on havaittu, ja sisäisten selvitysten perusteella kyse olisi ollut yli 400 miljoonasta eurosta. Ensimmäiset pidätykset on jo tehty.

Nokia ei hyväksy lahjusjohtajia
Tagit: Lahjus, Nokia, Siemens
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös