Nokia ei luovu numeroista kännyköissä
Nokia 5500 Sport on esimerkki mallinumerosta ja nimestä yhdessä.
Nokian matkapuhelimilla on jatkossakin nelinumeroiset mallimerkinnät. Nokian markkinointijohtaja Keith Pardyn puheet analyytikkotapahtumassa torstaina tulkittiin monissa medioissa siten, että Nokia vaihtaisi kokonaan numeroista nimiin. Tämä ei yhtiön mukaan pidä paikkaansa.
Keith Pardyn ilmoituksesta kertoi alun perin Reuters eilen.
Nokian tiedottaja Susan Allsopp kertoo Tietokone-lehdelle, ettei tuotteiden nimeämispolitiikka ole muuttumassa juuri nyt, vaan numeron lisäksi nimellä varustettuja tuotteita on ollut markkinoilla aiemminkin, kuten L'Amour-sarjan 7-alkuiset mallit, Nokia 5500 Sport ja tällä viikolla julkistettu Nokia 8800 Sirocco Edition.
E- ja N-sarjan nimeäminen ei muutu
"Kyse ei ole aivan uudesta asiasta, vaan tätä nimeämistapaa on käytetty jo aiemmin. Uutta on se, että aiomme lisätä nimien käyttämistä mallinumeroiden rinnalla. Haluamme tehdä kuluttajille helpommaksi löytää kiinnostavat tuotteet", Susan Allsopp sanoo.
Uudet nimi- ja numeroyhdistelmät koskevat nimenomaan Nokia Mobiles Phones -toimialaryhmän tuotteita, jotka ovat pääasiassa peruskännyköitä. "Puheominaisuuksiin keskittyvissä kännyköissä jatkamme hyvin kehittynyttä numerointia. Nimiä taas käytetään, kun asiakkaalle halutaan kertoa laitteen erityisominaisuuksista".
Motorola ehtinyt aiemmin
Susan Allsoppin mukaan Eseries- ja Nseries-tuotteiden nimeämispolitiikkaan ei ole tekeillä muutoksia, ja niiden alabrändiin ollaan tyytyväisiä.
Analyytikot ovat julkisuudessa arvioineet, että Motorola on hyötynyt viime aikoina uusista nimistään, kuten Razr, Pebl ja Slvr pelkkien numeroiden käyttämisen sijasta. Myöskään Motorola ei ole korvannut numeroita nimillä, vaan esimerkiksi Razr-tuotteilla on myös numerotunnus.








