Nokia ja Visa kokeilevat kännykkämaksamista
Nokia ja luottokorttiyhtiö Visa International ovat käynnistäneet yhdessä Malesian suurimman operaattorin Maxis Communicationsin ja Maybankin kanssa pilotin kontaktittomassa sirumaksamisessa kännykällä. Nokia uskoo, että kännykkä voi tulevaisuudessa toimia asiointivälineenä niin kaupassa, lounasravintolassa, joukkoliikenteessä kuin juoma-automaatillakin.
Maksupilotissa on mukana alkuun muutama sata kuluttaja-asiakasta. Myöhemmin tänä vuonna pilotti laajenee myös Japaniin ja Koreaan. Visan mukaan Malesiassa on 160 000 emv-sirukortin käyttäjää. Tavoite on 600 000 sirukorttiasiakasta vuoden loppuun mennessä.
"Malesia on maailman ensimmäisiä maita, jossa on pitkälle läpiviety emv-järjestelmään siirtyminen ja korttien liikkeellepano kuluttajille. Seuraava luonteva askel on siirtyä kontaktittomaan maksamiseen", Aasian alueella nfc-kuluttajatuotteista vastaava Nokian johtaja Risto Sipilä kertoo.
Nfc on kattonimitys rfid-tekniikan radiolähettimille ja -vastaanottimille, ja emv taas on luottokorttien sekä pankkien ajama sirukorttijärjestelmä, jota ollaan ottamassa käyttöön myös Euroopassa ja Yhdysvalloissa.
Standardit vielä vuosien päässä
Malesian pilotissa käytettiin Nokia 3220 -puhelinta takakuoreen liitetyn nfc-radio-osan avulla. Haasteena on toistaiseksi se, että tarjolla on useita kilpailevia standardeja tekniikaksi, eikä lopullista standardia ole valittu. Kilpailevia tekniikoita ovat Japanissa käytetty Sonyn Felica ja Philipsin Mifare.
"Jotta nfc-pohjaiset palvelut yleistyisivät, täytyisi NFC:n olla tuettuna halki eri puhelinkategorioiden", Sipilä sanoo. Standardointia edistetään tällä hetkellä sekä NFC Forumissa että ETSI:ssä.
Sipilän mukaan vie kahdesta kolmeen vuotta standardin valmistumisesta ennen kuin tekniikka on laajasti saatavana kuluttajille. Sipilä luottaa, että tekniikka lyö läpi, koska nfc- ja rfid-tekniikat tulevat joka tapauksessa käyttöön eri laitteissa. "Emme ole keksimässä mitään kokonaan uutta, vaan matkapuhelin on vain yksi komponentti ketjussa".
Pilottiasiakkaat tottuneet kännykkäasiointiin
Sipilä on vakuuttunut siitä, että kännykkä soveltuu asiointivälineeksi. "Matkapuhelin on useimmiten aina mukana. Kännykällä hoituu samalla myös päivittäinen asiointi, kuten töihin matkustaminen, lounas tai sanomalehden ostaminen kioskista. Kännykkä on kaikessa tällaisessa ihan omiaan".
Pilotit ovat Sipilän mukaan olleet Yhdysvalloissa myös kaupallinen menestys. "Yhden pilotin loppuessa kauppiaat olivat pettyneitä, koska he menettivät liikevaihtoa. Asiakkaat pitivät kännykkämaksamista niin nopeana ja helppona, että eivät vaivautuneet enää maksamaan perinteisillä tavoilla", Sipilä kuvaa.
Kuluttajille kontaktiton maksaminen tuo helpompaa ja nopeampaa asiointia sekä vähemmän jonoja, Sipilä vakuuttaa. Kännykkä voisi korvata sen, että asiakas kaivaa esille lompakon, korttinsa ja syöttää pin-koodin sirukorttilukijaan. Jatkossa kännykkä tekisi kaiken tämän.








