Nokia taas Microsoftia vastaan monopolisyytteissä
Ecis-yhteenliittymä, johon myös Nokia kuuluu, on jättänyt uuden virallisen valituksen Microsoftin toimista Euroopan unionille. Yhtiöiden mielestä Microsoft käyttää jälleen määräävää markkina-asemaansa väärin, mutta Microsoft vastaa syytteisiin kovin sanoin.
Ecis eli The European Committee for Interoperable Systems on yhteenliittymä, joka perustettiin jo yli 15 vuotta sitten. Ryhmittymään kuuluu esimerkiksi IBM, Oracle, Sun Microsystems, Nokia ja muita yrityksiä. Ryhmä on vuosien varrella järjestänyt useita kertoja oikeudellisia hankaluuksia Microsoftille monopolisyytösten kautta.
Office Ecisin esimerkki luvattomista toimista
Microsoftin ja Euroopan Unionin komission edellinenkin riita on vielä kesken kun Ecis esittää uusia valituksia Microsoftia vastaan. Ecisin edustaan mukaan voimakkaat oikeustoimet kilpailulakien noudattamisen valvomiseksi tuntuvat olevan ainoa keino pysäyttää Microsoftin jatkuvat kilpailua ehkäisevät toimet, kertoo uutistoimisto Reuters.
Ecisin mukaan esimerkiksi Office-toimisto-ohjelma on hyvä esimerkki Microsoftin toimista. Ecis väittää, ettei Office mahdollista kilpaileville tuotteille täyttä yhteensopivuutta, ja estää näin vapaan kilpailun.
Microsoft torjuu syytteet suorasanaisesti. Sen mukaan kyse on vain kilpailuedun hakemisesta tekaistuilla väitteillä. "Olemme alkaneet jo odottaa, että aina kun julkistamme uusia kuluttajia hyödyttäviä tuotteita, varsinkin kun on kyse Office 12:n tai Windows Vistan kaltaisista teknisistä läpimurroista, muutamat kilpailijat alkavat valittaa. Kun he kohtaavat innovaatiota, he vastaavat oikeustoimilla", kovistelee Microsoft Reutersin mukaan.








