Nokialta gps-navigaattori ensi vuonna

Gate5:n ostaminen vahvistaa asemia
Nokialta gps-navigaattori ensi vuonna Toistaiseksi kännykällä navigoidaan erillisen bluetooth-gps-sovittimen avulla. Jatkossa integroitu gps yleistyy.

Nokia ostaa navigointiohjelmistoja tuottavan Gate5:n parantaakseen erityisesti Nseries-laitteiden navigointiominaisuuksia. Gps-pohjaisesta navigoinnista ja paikannuksesta on tulossa entistä tärkeämpi palvelu mobiililaitteissa. Nokia tuokin ensi vuonna markkinoille ensimmäisen sisäisellä gps-vastaanottimella varustetun laitteensa.

"Paikkasidonnaiset sovellukset ja palvelut ovat luonnollinen elementti langattomissa laitteissa, mutta kehitys tällä alueella on ollut hidasta. Ostamalla Gate5:n Nokia voi nopeuttaa karttojen, navigoinnin ja muiden paikannukseen perustuvien sovelluksien tuomista laitteisiimme", Nokian Multimedia-yksikön johtaja Anssi Vanjoki sanoo tiedotteessa.

Nokia odottaa, että henkilökohtaisten navigointilaitteiden markkina kasvaa tänä vuonna maailmalla 15 miljoonaan viime vuoden kahdeksasta miljoonasta.

Nokia Multimedian viestintäjohtaja Kari Tuutti vahvistaa, että Nokialta tulee gps-ominaisuuksilla varustettu N-sarjan multimediatietokone ensi vuonna kauppoihin. Tarkemmin ajankohtaa tai ominaisuuksia hän ei halua vielä kommentoida. Nokian seuraava iso media- ja kumppanitapahtuma on Nokia-World-tapahtuma Amsterdamissa marraskuun lopussa.

Tuutin mukaan Gate5:n ohjelmiston avulla Nseries-laittteisiin voidaan tarjota multimediatietokoneissa samat ominaisuudet kuin erillisissä navigointilaitteessa, kuten kartat, reittiohjeistus, sekä informaatiota kiinnostavista matkakohteista ja reittipisteistä.

Tutkimusyhtiö: Gate5 on kolmanneksi suurin EMEA-alueella

Gps-navigaattoreita tarjoavat useat ohjelmistotoimittajat, kuten saksalainen Gate5, suomalainen Navicore, Tomtom sekä markkinajohtaja Route 66. Tuutti korostaa, että Nokia tekee jatkossakin yhteistyötä kaikkien ohjelmistovalmistajien kanssa, jotka tarjoavat tuotteensa S60-alustalle.

"Navigaatio nähdään niin keskeiseksi ominaisuudeksi, että haluamme pystyä integroimaan navigoinnin mahdollisimman hyvin käyttöliittymään", Kari Tuutti perustelee Gate5:n ostamista omiin suojiin.

Gate5 on tarjonnut ohjelmistojaan myös Linux-, Palm- ja Windows Mobile -alustoille Symbianin lisäksi. Nokia aikoo jatkaa näiden tukemista. Tuutti sanoo, ettei tuki tarkoita sitä, että Nokia olisi tuomassa noihin käyttöjärjestelmiin perustuvia laitteita markkinoille.

Tutkimusyhtiö Canalysin mukaan Gate5:n osuus mobiilinavigoinnin ohjelmistoissa oli Euroopassa, Lähi-idässä ja Afrikassa 13 prosenttia. Sen edellä olivat Tomtom (26 prosenttia) ja Route 66 (43 prosenttia).

Erikoistuneet gps-laitteet johtavat vielä

Canalysin analyytikko Rachel Lashford sanoo Tietokone-lehdelle, että tällä hetkellä gps-navigaattorimarkkinoita johtavat erikoistuneet gps-laitteet, joita kannetaan mukana ja asennetaan autoihin.

"Uskomme, että vuoden sisään gps-ominaisuuksilla varustettuja kännyköitä tulee useilta valmistajilta. Niiden haaste on kuitenkin näytön pieni koko, ja tarve saada itse laitteesta riittävän pieni", Rachel Lashford sanoo.

Lashfordin mukaan gps-ominaisuuksilla varustettujen pda-laitteiden markkina on laskenut Euroopassa tänä vuonna, koska kuluttajat ovat halunneet joko itsenäisiä gps-laitteita tai hankkineet kännykän ja gps-sovittimen yhdistelmän. Tällä hetkellä markkinoilla on erityisesti bluetooth-gps-sovittimia.

Nokialta gps-navigaattori ensi vuonna Canalysin mukaan suosituimpia ovat vielä erikoistuneet gps-laitteet esimerkiksi autoissa.
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös