Nokian ja Siemensin verkkoyksiköt yhteen

Nokia Siemens Networksin pääkonttori Suomeen
Nokian ja Siemensin verkkoyksiköt yhteen

Spekulaatiot Siemensin verkkoyksikön kohtalosta päättyvät, kun Nokia ja Siemens vahvistavat yhdistävänsä verkkoliiketoimintonsa Nokia Siemens Networks -yhtiöön, jonka yhteenlaskettu liikevaihto olisi viime vuoden luvuilla noin 15,8 miljardia euroa ja markkinaosuus toinen Ericssonin jälkeen. Nokia ja Siemens omistaisivat 25 miljardin euron yhteistyösopimuksella syntyvästä yrityksestä kumpikin puolet. Pääkonttori on tarkoitus avata Helsingin seudulle.

Uusi yhtiö rakentuu Nokian Networks-toimialaryhmän ja Siemensin operaattorimarkkinoiden langattomien ja kiinteiden verkkojen toiminnoista. Yhtiöiden mukaan kauppa tuo merkittävät mittakaavaedut ja 1,5 miljardin euron kustannushyödyt vuoteen 2010 menneessä. Uudella yhtiöllä olisi yritysten mukaan erittäin vahva asema yhdistyvien langattomien ja kiinteiden verkkojen markkinoilla.

Sekä Nokian että Siemensin verkkoliiketoiminnot ovat olleet pitkään heikosti kannattavia, joten molempien on odotettu etsivän mahdollisia yrityskauppoja.

Yhdistymiseltä odotetaan kannattavuuden parantumista

"Uskomme, että kumppanuus Siemensin kanssa on tehokkain tapa rakentaa sellaiset mittakaavaedut ja laaja tuotevalikoima, joita maailmanlaajuinen kilpailukyky edellyttää. Uskomme tämän olevan myös paras tapa tuottaa lisäarvoa osakkeenomistajille", Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo sanoo tiedotteessa.

Sekä Nokia että Siemens arvioivat uuden yhtiön parantavan vuoden 2007 loppuun mennessä niiden osakekohtaista tulosta, johon ei sisälly uudelleenjärjestelykuluja, jos yhdistyminen saadaan toteutettua ennen ensi vuoden tammikuuta.

Siemens myi jo aiemmin tappiollisen matkapuhelinyksikkönsä taiwanilaiselle Benq:lle, joka myy kännyköitä nykyisin Benq-Siemens-tuotemerkillä.

Nokian ja Siemensin verkkoyksiköt yhteen "Uskomme, että kumppanuus Siemensin kanssa on tehokkain tapa rakentaa sellaiset mittakaavaedut ja laaja tuotevalikoima, joita maailmanlaajuinen kilpailukyky edellyttää", Olli-Pekka Kallasvuo sanoo.
Nokian ja Siemensin verkkoyksiköt yhteen "Uskomme, että kumppanuus Siemensin kanssa on tehokkain tapa rakentaa sellaiset mittakaavaedut ja laaja tuotevalikoima, joita maailmanlaajuinen kilpailukyky edellyttää", Olli-Pekka Kallasvuo sanoo.
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös