Nortel: video rasittaa internetin äärimmilleen
Internetin runkolaitteita valmistava Nortel arvioi, että koko ajan kasvava videoinnostus sekä netin uudet graafiset verkkopelit tulevat lähivuosina rasittamaan internetin äärimmilleen, mahdollisesti jopa aiheuttamaan vakavia ongelmia. Syynä on se, että nettikuplan aikoina hankittu ylikapasiteetti alkaa olla täynnä, mutta vahingosta viisastuneet operaattorit eivät nyt uskalla investoida riittävästi uuteen tekniikkaan.
Nortel kärsi itse hyvin voimakkaasti nettikuplan puhkeamisesta, ja Reutersin haastattelussa yhtiön teknologiajohtaja John Roese myöntää, että yhtiö teki muiden mukana pahoja arviointivirheitä. Nyt sekä valmistajat että internet-operaattorit haluavat välttää näitä virheitä, mikä näyttää kostautuvan liian pieninä investointeina.
Kuplan yli-investoinnit pelastivat tilanteen
Roesen mukaan netin uusiin videopalveluihin ja niiden hyvin voimakkaasti kasvaneeseen tiedonsiirtokapasiteetin kasvuun on voitu vastata vain siksi, että vuosina 1999–2001 tehtiin niin suuria yli-investointeja netin kapasiteettiin. Sittemmin ovat tulleet käyttöön esimerkiksi vertaisverkkojen videojakelu, lailliset videokaupat ja Youtuben tapaiset videojakopalvelut.
"Ainoa syy miksi Youtube ei tuhonnut internetiä on se, että ylikapasiteetin puolesta netissä oli eräänlainen kupla. Mutta älä missään nimessä pidä sitä itsestään selvänä asiana", varoittaa Roese.
Operaattorit ovat Nortelin mukaan voineet lepäillä laakereillaan, koska ylikapasiteetin vuoksi verkkoinvestointeja ei ole juuri tarvinnut miettiä. Nyt kun uudet palvelut alkavat toden teolla kasvaa, ja samaan aikaan ylikapasiteetti alkaa olla täynnä, on tiedossa todellisia ongelmia, jos operaattorit eivät huomioi tilannetta.
Jos tilanteeseen reagoidaan myöhässä, Roesen mukaan se saattaa vaikuttaa jopa talouden tilanteeseen ja internetin palvelujen kehittymiseen.








