Nuoret lämpenevät tekstiviestimainoksille
Mobiilimarkkinoinnista tekstiviesteillä on odotettu seuraavaa mainonnan kasvualuetta, mutta sitä on hidastanut tietosuojalainsäädäntö. Mainosviestejä ei saa lähettää ilman kuluttajan lupaa. Smsaid kumppaneineen on kuitenkin onnistunut kokoamaan reilussa vuodessa yli 70 000 vastaanottajan rekisterin.
Smsaid on yhdistänyt tietokantansa NRJ Finlandin, Apinat.fi-verkkojulkaisua tuottavan Guerilla Mobile Median ja Mzapp.fi-verkkopalvelua ylläpitävän Smart Concept Finlandin kanssa. Luparekisteri koostuu kuluttajista, jotka suostuvat ottamaan vastaan mainoksia tekstiviestillä.
Smsaidin toimitusjohtaja Outi Somervuori kertoo, että asiakasrekisterin ydinkohderyhmää ovat 15–35-vuotiaat nuoret ja aikuiset, joista naisia on 60 prosenttia. Kuluttajat eivät keskity vain pääkaupunkiseudulle, vaan heitä on Somervuoren mukaan tasaisesti eri puolilla Suomea.
Paikallismainontaa 15–25 sentillä kontaktia kohti
Somervuori kertoo, että kuluttajat hyväksyvät tekstiviestimainontaa eri motiiveista. Smsaidin juju on ollut se, että jokaisesta vastaanotetusta mainosviestistä kaksi senttiä menee kuluttajan valitsemaan hyväntekeväisyyskohteeseen. Smsaidilla on 30 hyväntekeväisyyskohteiden kumppania.
Osa toimijoista taas on tarjonnut kuluttajille tarjouksia ja muita sisäänheittotuotteita. Apinat.fi-palvelu tarjoaa ilmaisia tekstiviestejä mainosviestejä vastaan.
Yhteisrekisterin myötä yritykset lupaavat, että kaikkien viesteistä menee kaksi senttiä hyväntekeväisyyteen.
Tavoitteena rekisterin tuplaaminen
Mainostajille tarjotaan mahdollisuus kohdennettuun ja paikalliseen mainontaan. Kohderyhmästä ja vastaanottajien määrästä riippuen kontaktihinnaksi tulee 15–25 senttiä vastaanottajaa kohti.
Outi Somervuori sanoo, että tekstiviestimainonta on ongelmatonta, kun kuluttajille kerrotaan rehellisesti asiasta. Hän myös uskoo, että lisää halukkaita vastaanottajia riittää.
"Tavoitteemme on useampi sata tuhatta vastaanottajaa vuoden 2007 loppuun mennessä", Somervuori kertoo.
Smsaidille kyse on kaupallisesta liiketoiminnasta ja mainosmyynnistä. Hyväntekeväisyys on toiminut täkynä, jolla kuluttajia houkutellaan suostuvaisiksi tekstiviestimainontaan.








