Office 2007 viivästyy lisää

Suorituskykyongelmia
Office 2007 viivästyy lisää

Microsoft on jälleen siirtänyt uuden toimisto-ohjelmapakettinsa julkaisuajankohtaa. Yritys kertoi maaliskuussa, että Office 2007 toimitetaan suurille yritysasiakkaille lokakuussa ja yleiseen myyntiin ensi vuoden tammikuussa. Nyt Microsoft lupaa uutta Officea yritysasiakkaille vuoden loppuun mennessä ja kuluttajakauppaan "alkuvuodesta".

Uutistoimisto Reuters kertoo Microsoftin ilmoittaneen viivästymisen syyksi ohjelman beetatestaajilta saadun palautteen suorituskyvystä, joka halutaan ottaa huomioon ennen julkaisua.

Viivästyykö Vistakin?

Reuters siteeraa myös Citigroupin analyytikon Brent Thillin asiakkailleen lähettämää viestiä, jossa tämä uskoi Microsoftin pian ilmoittavan Vistankin viivästymisestä.

Microsoftin Windows-yksikön edustaja kertoi News.com-uutispalvelulle yhtiön selvittävän, mitä vaikutuksia ilmoituksella Officen viivästymisestä on Vistan julkaisusuunnitelmiin. Hän kuitenkin sanoi myös, että Vistan tavoiteaikataulu on edelleen tammikuu.

Kun Microsoft siirsi edellisen kerran maaliskuussa Officen julkaisuajankohtaa, se kertoi haluavansa julkaista Officen ja Vistan samaan aikaan. Microsoft oli silloin sitä mieltä, että yhteinen julkistus tekisi uudistukset helpommiksi sekä kuluttajille että yrityksille ja kauppiaille.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös