Operan java-selaimella 2M käyttäjää
Norjalainen Opera Software on saanut haalittua uusimmalle selaimelleen Opera Minille yli kaksi miljoonaa käyttäjää, jotka käyvät yhtiön arvion mukaan keskimäärin kahdella sivulla päivässä. Opera kehuu, että hyvä selain luo kännykkäverkkoihin dataliikennettä ja tuottaa siten operaattoreille liikevaihtoa.
Operan mukaan esimerkiksi saksalais-yhdysvaltalaisen T-Mobile-operaattorin keskivertoasiakkaat ovat vierailleet Opera Minillä yli 330 web-sivulla kuukauden aikana kesäkuusta 2005 lähtien. Opera Softwarella on jakelusopimuksia myös muiden operaattoreiden ja mediayhtiöiden kanssa, kuten HT Telecom, Smallplanet ja USA Today. Opera kauppaa brändättyä Mini-selainta myös matkapuhelinvalmistajille, mutta toistaiseksi yksikään valmistaja ei ole valinnut sitä oletusselaimekseen.
Opera Mini lataamaan myös tiedostot
Opera Ministä on ilmestymässä lähiaikoina uusi versio, joka osaa yhtiön mukaan esimerkiksi ladata tiedostoja internetistä kännykän muistiin tai muistikortille. Tämä tuo kuluttajille mahdollisuuden asentaa puhelimeen sovelluksia ja operaattoreille mahdollisuuden saada lisää liikennettä.
Tarkemmin Opera Software ei ole uudesta Mini-selaimesta vielä kertonut. Käyttäjät ovat toivoneet esimerkiksi https-yhteyksien (ssl-salauksen) tukea, jotta selainta voisi käyttää esimerkiksi pankkiasiointiin.
Operan selain on ollut jo pitkään saatavana Symbian- ja Windows Mobile -alustan älypuhelimille, mutta java-version myötä selaimen saa myös edullisempiin ja yleisempiin peruspuhelimin. Eri tutkimusyhtiöiden mukaan vasta 1–4 prosenttia maailman 2,2 miljardista kännykästä on niin sanottuja älypuhelimia.








