Opiskelijoilta it-tukea lähes 100 koululle Suomessa
Toukokuussa 2005 perustettu Education Support Centre Finland on saanut lyhyen toimintansa aikana asiakkaakseen jo lähes 100 koulua. Yritys on poikkeuksellinen Suomessa, koska sitä pyörittävät kokonaan opiskelijat. Toimintaperiaate on tarjota julkisen sektorin kouluille edullista tukea Microsoftin ohjelmistojen kanssa ja opiskelijoille valmennusta työelämään.
Yritys sanoo pystyvänsä tarjoamaan julkisen sektorin oppilaitoksille yksityisiä yrityksiä edullisempaa, mutta silti laadukasta palvelua. Kaikki työntekijät ovat korkeakouluopiskelijoita, mutta saavat työstään palkkaa. Valmistuttuaan he eivät enää voi työskennellä ESC:ssä, vaan siirtyvät työelämän palvelukseen.
"Kokonaisuudessa asiakaskuntaamme kuuluu hieman alle sata oppilaitosta. Asiakkainamme ovat muun muassa Turun ja Salon kaupunkien kouluyhtymät sekä Turun ammattikorkeakoulu", ESC Finlandin markkinointipäällikkö Maija Mononen kertoo.
Asiakkaita niin ala-asteista kuin yliopistoista
Maija Monosen mukaan ESC Finland pystyy palvelemaan kaikenlaisia kouluja vaikka Ivalon ala-asteesta Helsingin yliopistoon asti. Tietotekniikkatukea voidaan tarjota monenlaisten Microsoftin ohjelmistojen kanssa aina Office-toimisto-ohjelmista palvelintuotteisiin asti.
Opiskelijat suorittavat näillä osa-alueilla myös Microsoftin sertifikaatteja, jotka ovat arvokkaita myös työelämään siirryttyään. ESC Finlandista taas tuli tänä kesänä Microsoftin Certified Partner.
"Olemme pyrkineet luomaan konseptin, jolla voimme tuottaa kustannustehokkaan palvelun julkisen sektorin oppilaitoksille. Yksityisellä sektorilla kysyntää tälle palvelulle varmasti olisi, mutta tarkoituksenamme on tukea koulutoimen it-sektoria, eikä kilpailla Microsoftin tai kolmansien osapuolien tukien kanssa", Mononen kertoo.
ESC Finlandin ovat perustaneet yhteistyössä Microsoft sekä Turun ammattikorkeakoulu, ja toimintamalli on ollut ainutlaatuinen Suomessa. Maija Monosen mukaan yrityksen tärkein tavoite on valmentaa korkeakouluopiskelijoita työelämään, mutta kaupallisuutta on mukana sen verran, että toiminnan kulut on katettava.
Maailmalla konsepti ei ole uutta, sillä Microsoft perusti ensimmäisen ESC-tukikeskuksen Saksaan jo 10 vuotta sitten.








