OPM: kännykästä ja pc:stä ei makseta hyvitysmaksua
Opetusministeriö on päättänyt jättää tietokoneet ja matkapuhelimet edelleen yksityisen kopioinnin hyvitysmaksujen ulkopuolelle. Ministeriö tiedotti aiemmin kasettimaksuna tunnetun hyvitysmaksun ensi vuoden yksityiskohdista tänään.
Maksu koskee ensi vuonna ministeriön digitaalisiksi tallennusalustoiksi määrittelemiä cd-, dvd- ja minidisc-levyjä, analogisia ääni- ja kuvanauhoja sekä kiinteällä muistilla varustettuja digitaalisia audio- ja videotallentimia sekä tallentavia digisovittimia.
Teosto ja muut tekijänoikeusjärjestöt ajoivat aiemmin hyvitysmaksun ulottamista myös muun muassa matkapuhelimiin. Laajentamishanketta perusteltiin sillä, että maksun kohdistuminen oli epäreilua, kun maksua peritään mp3-soittimista, mutta ei musiikin toistamiseen kykenevistä matkapuhelimista. Laajentamista vastusti muun muassa Nokia.
Maksujen määräytymisperuste digitaalisten tallentimien osalta muuttuu. Aiemmiin niihin sovellettiin cd- ja dvd-levyistä tuttua minuuttipohjaista laskentamallia, mutta ensi vuonna maksu määräytyy niiden tallennuskapasiteetin mukaan.
Suurimpien tallentimien maksu nousee
Cd-, dvd- ja minidisc-levyistä hyvitysmaksua peritään seuraavasti:
0,20 euroa, jos muistia on enintään 1 gigatavu; 0,60 euroa, jos muistia on yli 1 gigatavu mutta enintään 10 gigatavua; 1,20 euroa, jos muistia on yli 10 gigatavua mutta enintään 25 gigatavua ja 1,80 euroa, jos muistia on yli 25 gigatavua.
Digitaalisista audio- ja videotallentimista ja digisovittimista maksuja peritään seuraavasti: 4 euroa, jos muistia on enintään 512 megatavua; 7 euroa, jos muistia on yli 512 megatavua mutta enintään 1 gigatavu; 10 euroa, jos muistia on yli 1 gigatavu mutta enintään 20 gigatavua; 12 euroa, jos muistia on yli 20 gigatavua mutta enintään 50 gigatavua; 15 euroa, jos muistia on yli 50 gigatavua mutta enintään 150 gigatavua ja 18 euroa, jos muistia on yli 150 gigatavua.
Maksu siis nousee suurimmalla tallennuskapasiteetilla varustettujen tallentimien osalta, sillä viime vuonna tallentimista maksua perittiin enintään 15 euroa.








