Oraclelta on demand -palvelut Suomeen
Oracle on tuonut ensi kertaa Suomeen yhtiön tarvepohjaiset on demand -palvelut. Asiakas saa tarvitsemansa it-palvelut kuin vettä hanasta, joskin kuukausihinta on Oraclen mallissa vielä kiinteä.
Perusidea on se, että Oracle vastaa ohjelmistojen keskitetystä hallinnasta sekä ylläpidosta, ja asiakas maksaa vuokrahintaa. Palvelun kohteena oleva Oracle-ohjelmisto voi sijaita joko asiakkaan, Oraclen tai kolmannen osapuolen, kuten kumppanin, tietokonekeskuksissa. Oraclen omat keskukset sijaitsevat Yhdysvalloissa Texasissa ja Coloradossa.
"Ohjelmiston ostaminen palveluna vähentää asiakkaan tietotekniikkakustannuksia, koska hänen ei tarvitse rekrytoida ja kouluttaa henkilöstöä sovellusten, teknologian ja niihin liittyvien tukiasioiden hallintaan. Oraclen seuratessa ja ylläpitäessä järjestelmiä 24 tuntia 7 päivää viikossa, voidaan varmistaa järjestelmien häiriötön toiminta", lupaa palvelun myynnistä Saksan ja Pohjoismaiden alueella vastaava Matti Heikola.
Oracle laskuttaa kiinteästi
On demand -konseptin hienoimmissa malleissa laskutus perustuu asiakkaan käyttöön, eli hinta joustaa tarpeiden mukaan. Oracle On Demand -palvelut perustuvat sen sijaan kiinteään kuukausihintaan. Hyöty omiin järjestelmiin on kuitenkin se, että vuokramalli lisää kustannusten ennustettavuutta, ja se poistaa suurten kertainvestointien tarpeen.
Sovellusten käyttöönotto tehdään kunkin asiakkaan omien liiketoimintaprosessien mukaisesti, mutta tekninen ympäristöarkkitehtuuri pidetään standardoituna laitteistojen ja ohjelmistoversioiden osalta.
Uponor ensimmäinen suomalainen asiakas
Uponor Oyj on ottanut ensimmäisenä suomalaisena yrityksenä Oracle On Demand -palvelun käyttöön. Uponor valitsi viime keväänä globaaliksi erp-ratkaisukseen Oracle E-Business Suite -yrityssovellukset, joiden hallinnointi ja ylläpito tapahtuvat Oraclen Texasin tietokonekeskuksessa.
Oracle tarjoaa jatkossa E-Business Suite -yrityssovelluksia, Fusion Middleware -väliohjelmistoa, Oracle 10g -tietokantaohjelmistoja sekä Collaboration Suite 10g -työryhmäohjelmistoa palveluna asiakkaille. Palvelun piiriin kuuluvat myös yhtiön ostamat PeopleSoftin ja JD Edwardsin tuotteet.








