Otaniemestä toivotaan T&K-toiminnan houkutinta

Tutkimus- ja kehitystyö näkyy tuotteissa ja palveluissa
Otaniemestä toivotaan T&K-toiminnan houkutinta

Yritysten keskeisenä haasteena on tunnistaa omat vahvuutensa, jotta ne voivat lisätä kilpailukykyään ja T&K-toimintaansa. VTT:n pääjohtaja Erkki KM Leppävuori uskoo Otaniemen tiedeyhteisöllä olevan merkittävä rooli kansallisen kilpailustrategian kehittämisessä ja kansainvälisten teknologiayritysten houkuttelemisessa Suomeen.

"Suomalaiset ovat tottuneita teknologian käyttäjiä ja soveltajia, jolloin meidän on myös helppoa kokeilla uusia ratkaisuja omassa "laboratoriossamme". Yhtenä keskeisenä tulevaisuuden mahdollisuutena onkin hyödyntää Suomea laajemmin uuden teknologian huippumaana ja teknologialaboratoriona. Tällaisesta toimintamallista olisi mahdollisuus saada kansainvälisestikin mielenkiintoinen investointi- ja tuotekehitysmalli. Otaniemi tuleekin epäilemättä olemaan tieteellisesti ja teknologisesti Suomen kärki tässä asiassa", pääjohtaja Leppävuori totesi Tekniikan päivän avajaispuheessaan.

VTT:n tieteellinen johtaja Jorma Lammasniemi toivoi korkeatasoisten teknologiakeskusten ympärille verkottuvien alueellisten toimijoiden koordinoimista ja erikoistumisen tukemista. Hän arvioi aiempaa kattavampien toimintaverkkojen kehittyvän esimerkiksi järjestämällä VTT:lle, yliopistoille, ammattikorkeakoululle ja yrityksille entistä enemmän yhteisiä kehitysohjelmia.

Tagit: Otaniemi
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös