Oulussa ideoidaan palveluita avoimeen verkkoon
Oulun kaupunki on järjestänyt vuoden alusta alkaen kilpailun sekä ammattilaisille ja yrityksille että tavallisille kuntalaisille, jossa haetaan ideoita hyödyllisten ja uusien mobiilipalveluiden kehittämiseen. Kilpailu on osa Oulu 400 -ohjelmaa, johon kuuluu myös Oulun avoin wlan-kaupunkiverkko. Tavoite on löytää arkielämää helpottavia ja palveluita monipuolistavia mobiilisovellusten ideoita. Erityisesti tavallisten kuntalaisten ehdotusten määrä on ylittänyt järjestäjien odotukset.
Sovellussarjaan osallistuvilta ammattilaisilta ja yrityksiltä edellytetään yleiskuvaus sovelluksen toiminnasta ja selvitys teknisestä toiminnasta. Parhaiksi katsotut kutsutaan finaaliin, ja 1--3 parasta pääsee pilotoimaan sovellustaan. Kaupunki tukee pilottihankkeen kehittämistä 15 000 euroon asti. Voittajalle on lisäksi luvassa 2000 euron rahapalkinto.
Tavallisille kuntalaisille suunnatussa ideasarjassa ei vaadita palvelun teknistä kuvausta, vaan osallistumiseen riittää idea arkea helpottavasta mobiilipalvelusta. Idea-sarjan suosio on yllättänyt järjestäjät, sillä niitä on tullut jo 50. Paras idea palkitaan 1000 euron rahapalkinnolla ja Nokian langattomalla mediapäätteellä.
Kilpailuun voi osallistua 19.5. saakka, ja voittajat julkistetaan 5.6.2006 Wireless City -tapahtuman yhteydessä Oulussa.
Langaton kaupunkiverkko laajenee edelleen
Kilpailujohtaja Janne Mustonen Oulun kaupungista kertoo, että langattomien sovellusten kilpailuun on innoittanut Pan-Oulu, eli Oulun kaupungin tarjoama laaja avoin wlan-verkko. "Haluamme olla innovatiivinen kaupunki, ja haemme uusia tuoteideoita. Tärkeä elementti on jo 260 tukiaseman wlan-verkko. Kilpailun kautta toivomme löytävämme innovaatioita tälle puolelle. Esimerkiksi miten keskustan kauppapaikat voisivat hyödyntää verkon mahdollisuuksia", Mustonen kertoo.
Oulun kaupungissa on tällä hetkellä kolme laajaa wlan-hotspotia, jotka ovat Oulun yliopiston, Oulun ammattikorkeakoulun ja Oulun kaupungin kirjaston alue. Jälkimmäinen kattaa ydinkeskustan ja torin rannan.
Seuraavaksi verkkoa laajennetaan Raksalan urheilukeskukseen, jonka jäähallissa, pesäpallostadionilla ja uimahallissa vierailee tuhansia ihmisiä vuodessa. Janne Mustonen kehuu, että esimerkiksi jäähallissa pääsee jo langattomasti verkkoon vaikka jääkiekko-otteluiden välitauoilla.








