Päiväkodin kuvapankki nettiin

Forum Virium -hankkeen pilotti
Päiväkodin kuvapankki nettiin

Neljässä helsinkiläispäiväkodissa on pilotoitu uutta kuva- ja videopäiväkirjapalvelua. Kamerakännykällä otetut kuvat pilttien puuhista välittyvät minimaalisella vaivalla vanhempien nähtäviksi. Pilottihanke on toteutettu Forum Virium -yhteisön siipien suojissa.

Avainasemassa palvelua kehitettäessä ovat olleet helppokäyttöisyys ja automatisointi. Päiväkodit ovat saaneet käyttöönsä Nokian N70-kamerakännykät. Niillä kuvatut otokset ja videoleikkeet siirtyvät automaattisesti Fromdistancen kehittämällä sovelluksella suoraan kameralla Futuricen Kuvaboxiin.

Päiväkodin henkilökunta käy päivän kuvasaaliin läpi karsien joukosta heikkolaatuiset kuvat ja harhalaukaukset. Kuvia pääsevät katsomaan henkilökunnan lisäksi päiväkotilasten vanhemmat.

Parikymmentä otosta päivässä

Pilottivaihe jatkuu päiväkodeissa marraskuun loppuun. Sen aikana kerätään palautetta, jonka pohjalta voidaan miettiä palvelun kehittämistä ja laajentamista.

Ensimmäinen käyttäjäkysely on jo tehty nyt muutaman viikon kokeilun jälkeen. Vanhemmat ovat olleet tyytyväisiä ja käyttäneet palvelua innokkaasti. Myös päiväkotien henkilökunta on yllättynyt iloisesti vaivattomasta toiminasta. Kamerakännykkää on pidetty mainiona välineenä tällaiseen dokumentointiin, vaikka sen akkukestoa toivotaankin paremmaksi.

Keskimäärin kukin päiväkoti on tuottanut päivittäin parikymmentä kuvaa ja videopätkää.

Nokian, Futuricen ja Fromdistancen lisäksi projektiin osallistuvat HP, Elisa ja Telia-Sonera.

"Forum Viriumin puitteissa voidaan testata konsepteja ja ideoita. Jos idea osoittautuu hyväksi, joku sitten kaupallistaa sen", hanketta koordinoinut kehityspäällikkö Pauliina Smeds toteaa.

Päiväkodin kuvapankki nettiin
Tagit: Forum Virium
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös