Panasonicilta ensimmäinen digijärkkäri

Paremmat kasvunäkymät kuin kiinteärunkoisilla
Panasonicilta ensimmäinen digijärkkäri

Panasonic on tuomassa markkinoille ensimmäisen digitaalisen järjestelmäkameransa myös Suomessa syksyllä. Yhtiö haluaa uusille markkinoille, koska se uskoo digijärkkäreiden kysynnän kasvavan nopeammin kuin kiinteärunkoisten kameroiden. Valmistajan mukaan uusi kamera yhdistää järjestelmäkameran edut kiinteärunkoisen helppokäyttöisyyteen.

Panasonic Finlandin aluemyyntipäällikkö Juha Korteniemi sanoo, että Panasonic tavoittelee kokonaan uusia järjestelmäkameran käyttäjiä. "Heillä ei ole ennestään vanhoja objektiiveja, joten he voivat vapaasti valita uuden kameran merkin. Myös kuluttaja valitsee yhä useammin järjestelmäkameran. Meidän kohderyhmämme on valokuvauksesta kiinnostunut, tyypillisesti yli 40-vuotias henkilö", Korteniemi luonnehtii.

Panasonic on tuonut markkinoille useita kiinteärunkoisia digikameroita, kuten FZ7 ja FZ30, joihin on voinut asentaa laajakulma- ja telelisäkkeet. Juha Korteniemi uskoo, että painopiste siirtyy näistä kohti järjestelmäkameroita, sillä kuluttajien osaaminen ja vaatimustaso kasvavat.

Panasonic toimittaa ensimmäisen digitaalisen järjestelmäkameransa Leican D Vario Elmart -objektiivilla, jonka polttoväliksi ilmoitetaan 14–50 millimetriä ja valovoimaksi F 2,8-3,5. Objektiivin ominaisuuksiin kuuluu esimerkiksi Mega O.I.S -kuvanvakain. Runko tukee muitakin Four Thirds -järjestelmän mukaisia telelisäkkeitä.

Leican objektiivi nostaa hintaa

Panasonic Lumix DMC-L1 maksaa noin 2000 euroa. Juha Korteniemi perustelee hintaa laadukkaalla kokoonpanolla. "Jos tätä vertaa muihin valmistajiin, itse rungon hinnassa ei ole suurta eroa. Meidän paketissamme on kuitenkin laadukas objektiivi, joka on viisi–kuusi kertaa arvokkaampi kuin halvimpien pakettien mukana tulevat", Korteniemi sanoo.

Panasonic arvioi olevansa Suomessa markkinakolmonen kiinteärunkoisissa digikameroissa Canonin ja Olympuksen jälkeen. Digijärkkäreissä Panasonicin kansainvälinen tavoite on 10 prosentin markkinaosuus vuoteen 2010 mennessä.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös