Pc-myynti rikkoi ennätyksiä 2005

Eurooppa ohitti Pohjois-Amerikan
Pc-myynti rikkoi ennätyksiä 2005

Viime vuosi oli yllättävän kovan kasvun aikaa maailman pc-markkinoille, mutta tälle vuodelle markkinoiden ennustetaan rauhoittuvan. Eurooppa on yllättäen ohittanut Pohjois-Amerikan maailman suurimpana pc-markkina-alueena.

Markkinatutkija IDC:n juuri julkaistut viime vuoden luvut kertovat kovasta ostoinnosta. Koko maailmassa pc-koneita ja x86-palvelimia myytiin 218 miljardilla dollarilla, mikä on määrällisesti 16,4 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Myynnin arvo oli sekin mainiossa 9 prosentin kasvussa. Markkinatutkijat hilasivat viime vuonna ennusteitaan koko ajan ylöspäin, mutta varsinkin loppuvuonna nekin ylitettiin.

IDC kuitenkin arvioi, että ensi vuonna kasvu laskisi 3,5 prosentin tienoille, ja määrällisesti noin 10 prosentin tuntumaan. Näin siksi, että asuntojen ja polttoaineiden kasvaneet hinnat sekä korkojen nousu syövät ostointoa.

Acer mahtavassa kasvuvauhdissa

Vuoden 2005 viimeisen neljänneksen markkinaosuuslukujen mukaan Dell jatkaa kärjessä 18,1 prosentin osuudella. Dell kasvaa kuitenkin vain hivenen markkinoita nopeammin, mikä on Dellin tapauksessa tavallista hitaampaa. Markkinoiden kakkonen oli tuttuun tapaan HP ja kolmonen Lenovo, joka osti IBM:n pc-valmistuksen. Molemmat kasvoivat markkinoita hitaammin.

Neljänneksi noussut Acer jatkaa mahtavassa kasvussa. Koko vuonna yhtiön myynti nousi hämmästyttävät 53,9 prosenttia. Yhtiön markkinaosuus on nyt 4,1, mistä suuri osa tulee Euroopasta. Viidentenä oleva Fujitsu Siemens pystyi sekin yli 20 prosentin kasvulukuihin.

Emea-alue myynnin kärkeen

Pc-markkinoilla kasvua on odotettu erityisesti Kiinasta, mutta tällä kertaa Eurooppa on päässyt yllättämään. Emea-alue, eli Eurooppa, Lähi-itä ja Afrikka, on nimittäin ensimmäistä kertaa ohittanut Pohjois-Amerikan maailman suurimpana pc-markkina-alueena.

Euroopassa kasvu oli kovaa, 17,1 prosenttia, mikä nosti myyntimäärän 72,6 miljoonaan. Yhdysvalloissa kasvu on ollut paljon maltillisempaa, 7,5 prosenttia, ja myynnin määrä jäi 67,1 miljoonaan koneeseen, kertoo markkinatutkija Gartner. Yhtiö arvioi, että erityisesti kannettavien tietokoneiden osto koteihin kasvatti Euroopan myyntiä.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös