Pc-tietokone täyttää 25 vuotta

Vuonna 1981 ensimmäinen IBM:n kone
Pc-tietokone täyttää 25 vuotta IBM PC 5150

Nykyiset henkilökohtaiset pc-tietokoneet viettävät huomenna 25-vuotissyntymäpäiviään, kun syntymäksi lasketaan 12.8.1981 lanseerattu ensimmäinen IBM PC -tietokone. Tutkimusyhtiö Gartnerin mukaan tänä aikana on myyty 1,8 miljardia pc-tietokonetta, ja 870 miljoonaa konetta olisi tällä hetkellä käytössä.

Ensimmäisen mikrotietokoneen IBM valmisti kilpaillakseen Applen kanssa. Elokuussa 1981 Yhdysvalloissa esitelty IBM PC 5150 tuli Suomeen pari vuotta myöhemmin. Pitkään Applen koneet olivat kotitietokoneina suositumpia. Pc:n voittokulun kodeissa lasketaan alkaneen 1980-luvun lopusta ja 1990-luvun alusta lähtien.

Gartner laskee, että pc-bisneksen arvo on tällä hetkellä 200 miljardia dollaria vuodessa. Pc:n menestyksen syiksi lasketaan laitteiden ja ohjelmistojen avoimuus, minkä takia monet laite- ja ohjelmistovalmistajat ovat voineet lähteä liiketoimintaan mukaan, ja kustannukset ovat pysyneet suurten volyymien ansiosta kurissa.

Pc:n käytön ennustetaan jatkuvan tulevaisuudessakin, koska iso näppäimistö ja näyttö soveltuvat monenlaiseen työskentelyyn paremmin kuin pienet kämmenlaitteet.

"Perusratkaisu ei vanhene pitkään aikaan"

Pc-laitteiden esi-isän yhtäläisyydet nykyisiin pc-koneisiin ovat harvassa, mutta muutamia yhtäläisyyksiä löytyy. IBM PC 5150:ssa oli Intelin prosessori ja Microsoftin käyttöjärjestelmä, kuten suurimmassa osassa nykyisinkin myytävistä laitteista. Prosessorin suorituskyky tosin oli nykyisillä mittapuilla laihanlainen eli 4,77 megahertsiä. Muistia laitteessa oli suurimmillaan 640 kilotavua. Käyttöjärjestelmänä oli aloittelevan seattlelaisen ohjelmistovalmistajan MS-DOS 1.0.

Professori Osmo A. Wiio testasi laitteen Tietokone-lehden numerossa 2/1983. Arvio oli suurimmalta osaltaan positiivinen, joskin värinäytön ja laadukkaan kirjoittimen saatavuutta moitittiin. Toisaalta laitteen joustavuutta ja laajennettavuutta kiiteltiin.

"Voi alkaa vaatimattomalla kokoonpanolla, johon sitten hankitaan lisäyksiä. Itse perusratkaisu on teknisesti siksi edistyksellinen, ettei se vanhene vielä hyvin pitkään aikaan", kirjoitti Osmo A. Wiio toukokuussa 1983.

Suomenkielinen historiikki pc-tietokoneista on muun muassa Wikipediassa.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös