Pelikoneet tuovat myös kivuliaita vaivoja

Rasitusvammat nousussa
Pelikoneet tuovat myös kivuliaita vaivoja

Muutamia vuosia sitten tietynlaisista rasitusvammoista kärsivät lähinnä jatkuvaa kirjoitustyötä tekevät ja paineilmaporaajat. Varsinkin uudet pelikonsolit aiheuttavat samanlaisia vammoja jo aivan nuorille, eikä lääkkeeksi sovi kuin oikeastaan yksi tehokas keino.

"Tällaiset rasitusvammat (rsi, repetitive strain injury) ovat pitkällä aikavälillä hyvin vahingollisia koko keholle, ja kun rasitusvamman kerran saa, on siitä hyvin vaikeaa päästä eroon", kertoo uutistoimisto Reutersille lääkäri William Lenihan rasitusvammoja hoitavasta lääkärikeskuksesta.

Täytyy tietää milloin lopettaa

Miten niitä voi estää? "Salaisuus näiden välttämiselle on sen tietäminen, milloin pitää lopettaa", Lenihan sanoo.

Valtaosa käyttäjistä toki säästyy vammoilta. Lenihanin mukaan kyseessä on kuitenkin varsin suuri ongelma, varsinkin kun erilaisten laitteiden määrä ja niiden käyttö kasvaa koko ajan. Reutersin mukaan jopa jotkut seitsenvuotiaat lapset ovat hankkineet itselleen rasitusvammoja.

Reutersin mukaan esimerkiksi kännyköiden tekstiviestit aiheuttavat nykyisin paljon ongelmia. Eräs lääkäri kuvaili tätä jo uudeksi sairaudeksi.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös