Peruskännyköiden ja älypuhelinten kasvu lähes tasoissa
Sony Ericsson sai lähes Samsungin kiinni. K800i on yksi menestystuotteista.
Motorola onnistui kuluvan vuoden toisella neljänneksellä jälleen nostamaan markkinaosuuttaan Euroopassa, tällä kertaa kaksi prosenttiyksikköä 17 prosenttiin. Nokia sen sijaan kasvatti myyntiään hieman enemmän ja onnistui sekin nostamaan markkinaosuuttaan prosenttiyksikön verran.
Näin kertovat IDC:n tuoreimmat kännykkäluvut. Selvä markkinajohtaja Nokia kasvatti kännykkätoimituksiaan huhti–kesäkuussa 13,1 miljoonasta noin 14,5 miljoonaa eli 1,4 prosenttia. Markkinaosuus nousi 34:stä 35 prosenttiin. Nokian tuotteista menestyivät IDC:n mukaan erityisesti Mobile Phonesin keskihintaiset tuotteet 6233, 6234 ja 6280.
Motorola vahva peruspuhelimissa, älypuhelimet laskussa
Motorola kasvatti myyntiään 5,8 miljoonasta kännykästä 7,1 miljoonaan eli noin 1,3 miljoonaa.
Motorola kasvatti Euroopassa suhteellisesti eniten myyntiään, jopa 21 prosenttia vuoden takaiseen tilanteeseen nähden. Samalla Nokian kännykkätoimitusten suhteellinen kasvu jäi 11 prosenttiin. Molemmat kasvoivat markkinoita nopeammin, sillä tutkimusyhtiön laskelmissa kännyköitä toimitettiin yhteensä noin 41,4 miljoonaa, jossa oli kasvua vuoden takaiseen noin seitsemän prosenttia.
Motorolan menestystuotteita olivat IDC:n mukaan Slvdr L7- and Pebl-mallit. Motorolan Linux- ja Symbian-älypuhelinten toimitukset sen sijaan laskivat, eikä Motorola onnistunut saamaan uutta tarjontaa tässä kalleimmassa segmentissä Euroopan markkinoille.
Sony Ericsson lähes saavutti Samsungin
Selvä kärsijä oli IDC:n mukaan markkinoiden kolmas Samsung, jonka kännykkätoimitukset Euroopassa laskivat 6,0 miljoonasta 5,1 miljoonaan, ja markkinaosuus kutistui 16 prosentista 12 prosenttiin.
Samsungin malleista E900 kiinnosti kuluttajia, mutta muuten IDC katsoo, ettei Samsungin valikoima ollut kilpailukykyinen Nokiaa, Motorolaa ja Sony Ericssonia vastaan.
Samsungin kännyköiden heikko menekki nosti Sony Ericssonin jo lähelle, 11 prosenttiin. IDC:n mukaan erityisesti Sony Ericssonin odotettu K800i-kamerapuhelin kävi hyvin kaupaksi.
Benq-Siemens onnistui saamaan vuoden alusta lähtien ensimmäiset uudet kännykkänsä markkinoille, ja sai nostettua osuuttaan kuudesta seitsemään prosenttiin. Kaikki muut valmistajat jakoivat pienempiä osuuksia.
Kuluttajat eivät kaipaa vielä älypuhelimia
IDC:n mukaan Euroopassa on odotettavissa kasvun hiljentymistä edelleen, koska useimmilla eurooppalaisilla on jo yksi tai useampi kännykkä. 3g-kännyköiden halventuminen on kuitenkin houkutellut monet päivittämään kännykkänsä.
IDC laskee, että niin sanottujen peruskännyköiden kasvu on Euroopassa jo lähes samoissa lukemissa älypuhelinten kanssa. Tutkimusyhtiö arvioi, että laitevalmistajat, operaattorit ja ohjelmistokehittäjät ymmärtävät avointen alustojen edut, kuten kustannussäästöt, nopean markkinoille saamisen ja muokattavuuden.
"Kuitenkin useimpien kuluttajien näkökulmasta kehittyneet ominaisuudet nähdään joko tarpeettomina tai sitten ihmiset eivät huomaa tällaisia ominaisuuksia, vaan arvostavat lähinnä muotoilua ja multimediaominaisuuksia", IDC:n Euroopan Mobile Devices & Computing -yksikön ohjelmapäällikkö Andrew Brown sanoo raportin tiedotteessa.
IDC:n mukaan vaikeuksista kertoo esimerkiksi se, että vaikka Nokia on onnistunut S60-laitteiden myymisessä, muut lisensoijat eivät juuri ole menestyneet.
Keskihintainen 3g-kännykkä Nokia 6233 myi, IDC arvioi.
Keskihintainen 3g-kännykkä Nokia 6233 myi, IDC arvioi.








