Pingviini ei tanssi virastojen pöydillä

Valtion tietohallintomenot 648 miljoonaa
Pingviini ei tanssi virastojen pöydillä

Valtion tietohallintomenot olivat viime vuonna 2005 yhteensä 648 miljoonaa euroa, joka oli 8,8 prosenttia kaikkien virastojen ja laitosten yhteenlasketuista toimintamenoista. Tämä käy ilmi valtiovarainministeriön tuoreesta selvityksestä. Se kertoo myös, että Linux ei ole vieläkään lyönyt itseään läpi julkishallinnossa, vaikka sen puolesta on paljon puhuttu.

Työasemien käyttöjärjestelmiä hallitsivat Microsoftin tuotteet, joita oli asennettu 92 prosenttiin työasemista. Yleisin oli XP (68,7 %), seuraavaksi Windows 2000 (12,4 %). Parhaat päivänsä kauan sitten nähneet 95, 98 ja NT saivat yhteensä 10 prosentin osuuden. Linuxin siivu oli 4,1 prosenttia ja Mac OS:n 1,8 prosenttia.

Hallinnonaloittain vaihtelu oli suurta. Laajimmin Linuxia käytettiin työministeriön alaisissa työasemissa, peräti 18,6 prosenttia niistä oli Linux-koneita. Muut merkittävät käyttäjät olivat opetusministeriön (7.7 %) sekä liikenne- ja viestintäministeriön (4,2 %) johtamat hallinnonalat. Muualla Linuxin osuus vaihteli 0 ja 1 prosentin välillä.

Palvelimissa Microsoftin kilpailijat olivat paremmin esillä. Lähiverkkojen tiedosto- ja tulostuspalvelimista Windows ohjasi 66 prosenttia, Linux 16 prosenttia. Tietokanta- ja sovelluspalvelimissa Windowsin lohko oli 39 prosenttia, Linuxin 30 ja Solariksen 13 prosenttia.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös