Playstation 3 saattaa myöhästyä jopa vuodella

Tähtäimessä edelleen julkaisu keväälle
Playstation 3 saattaa myöhästyä jopa vuodella

Sony yrittää kaikin voimin saada Playstation 3 -pelikonsolin myyntiin kevääksi, mutta uusien tekniikoiden ja standardien valmistumisen hitaus saattaa sotkea suunnitelmat pahasti. Asian nosti tapetille investointipankki Merrill Lynch, jonka mukaan julkaisu voi myöhästyä 6 - 12 kuukautta, ja pelikonsolin pelkkien osien hinta saattaa olla lähes 900 dollaria.

Pelikonsolien markkinakisassa eletään hyvin merkittäviä hetkiä. Microsoft julkaisi oman Xbox 360 -pelikonsolin viime vuoden lopulla, ja kilpailijoiden pitäisi saada omat tuotteensa ulos nopeasti, jos ne mielivät pärjätä kisassa. Nintendo tuo oman Revolution-konsolinsa myyntiin myöhemmin tänä vuonna, ja markkinoita tähän asti ylivoimaisesti hallinnut Sony on luvannut Playstation 3:n myyntiin keväällä.

"Standardointia odotetaan viimeiseen hetkeen"

Sonyn edustaja myönsi uutistoimisto Reutersille, että julkistus voi viipyä. Yhtiö tähtää edelleen kevääseen, mutta tarkkoja julkaisuaikoja eri markkina-alueille ei ole luvattu.

Pääongelma on se, että jotkin uudessa pelikonsolissa käytetyt tekniikat eivät vielä ole täysin valmiita. Standardointi voi tunnetusti olla verkkaista, ja esimerkiksi Blu-ray-levyasemien ja joidenkin ääneen ja videokuvaan liittyvien tekniikoiden valmistuminen on viivästynyt. "Odotamme niitä viimeisiin mahdollisiin hetkiin saakka, mutta jos ne eivät valmistu, julkaisua voidaan joutua työntämään myöhemmäksi", Sonyn edustaja kertoi Reutersille.

Toinen suuri ongelma Sonylle saattaa olla pelikonsolin edistyksellisten tekniikoiden kova hinta. Superkoneluokan tehoa hätyyttelevä Cell-prosessori, Blu-ray-asema ja tehokas näytönohjaintekniikka nostavat kaikki valmistuskustannuksia. Sony joutunee alussa myymään konsoleja tavallista huomattavasti suuremmilla tappioilla.

Tagit: Playstation, Sony
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös