Pohjoismaihin syntyy uusi iso it-toimittaja

Ementor ostaa Atean 113,5 miljoonalla eurolla
Pohjoismaihin syntyy uusi iso it-toimittaja

Oslossa pääkonttoriaan pitävä Ementor ostaa Atean koko osakekannen noin 114 miljoonalla eurolla, ja tuloksena syntyy yhtiöiden mukaan Pohjoismaiden selvästi suurin it-infrasktuuritoimittaja ja kolmanneksi suurin toimija Euroopassa. Uusi yhtiö hakee orgaanista kasvua, koska se uskoo isomman koon tuovan sille paremmat neuvotteluasemat hintaneuvotteluissa laitetoimittajien kanssa.

Atealla on ennestään toimintaa Norjan lisäksi Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa. Yhtiön sanotaan olevan markkinoiden ykkönen Ruotsissa ja Suomessa. Yhtiöt laskevat, että it-palvelu- ja toimittajamarkkinoiden suurimmat toimijat Euroopassa ovat Isossa-Britanniassa toimivat SCC ja Computacenter. Ementor aikookin jatkossa hakea kasvua myös Pohjoismaiden ulkopuolelta.

20 000 asiakasta 48 kaupungissa

Ementor ilmoitti helmikuussa ostavansa myös Topnordicin, ja muita pienempiäkin yrityskauppoja on ollut. Viimeisimmän eli Atean kaupan odotetaan tuovan noin 38 miljoonan euron säästöt vuositasolla. Kauppa vaatii vielä kilpailuviranomaisten hyväksynnän Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa.

Ementor-Topnordicin ja Atean fuusiossa syntyvällä yrityksellä on Ementorin mukaan 20 000 asiakasta kaikissa Pohjoismaissa, toiminnot 48 Pohjoismaiden suurimmassa kaupungissa ja vahva paikallinen läsnäolo.

Pohjoismaihin syntyy uusi iso it-toimittaja
Tagit: Atea, Ementor
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös