Poliisi sulki ison bittorrent-sivuston
Yhden maailman suurimmista bittorrent-linkkisivuston Pirate Bayn ylläpitäjät kertovat blogissaan sivuston ajetun alas Ruotsin poliisin iskettyä operaattorin palvelimelle massiivisella ratsialla eilen aamulla. Sivuston ylläpitäjä on pidätetty tekijänoikeuslakien rikkomisesta epäiltynä.
The Pirate Bayn vapaiksi jääneinä ylläpitäjät esiintyvät henkilöt kirjoittavat blogissaan, ettei verkon tracker-sivustoilla olisi ollut mitään laittomia tiedostoja. Ylläpitäjät puolustautuvat, että linkit ovat vain tekstiä ja tuskin siten laitonta aineistoa.
Thepiratebay.org on alexa.com-seurannan mukaan ollut maailman suurin bittorrent-sivusto. Ylläpitäjien mielestä Ruotsin poliisi on väärässä väittäessään löydettyä aineistoa laittomaksi. Ylläpitäjien mukaan se on tarjonnut mahdollisuuden muun muassa Euroopan ja Japanin kulttuurihistoriasta kiinnostuneille harrastajille.
Elokuvateollisuus painostaa torrent-sivujen sulkemiseen
Palvelusta ja sivustolla on käyty Ruotsissa voimakasta keskustelua kolmen vuoden ajan muun muassa patenteista ja tekijänoikeuksista. Keskustelua on käyty Piratbyrån-sivustolla, jotka ajettiin myös alas Ruotsin poliisin ratsiassa Rix|port80-operaattorin räkkipalvelinten konesaliin .Ruotsin TV4-kanavan uutisten mukaan ratsiaan osallistui kymmeniä poliiseja useissa kohteissa yhtäaikaisesti.
Pirate Bayn edustajana esiintyvä Tobias Andersson valittelee, etteivät elokuvayhtiöt ole edes halunneet aloittaa keskustelua tekijänoikeusasioista, vaan yrittävät vain tehdä vastustajistaan laittomia. Pirate Bay on tunnettu nimenomaan tehokkaana lähteenä elokuvien ja tv-sarjojen latailuun.
Aiemmin myös Loki Torrents- ja Suprnova.org-sivustot on suljettu, jotka olivat niin ikään "tracker-sivustoja" eli linkkejä vertaisverkkoihin. Yhteistä kaikille on, ettei tekijänoikeuksien vastainen aineisto ole trorrent-sivustolla, mutta niiden kautta internet-käyttäjät löytävät tiedostonsa.
Suomessa vastaava tapaus oli Finreactor-sivuston sulkeminen. Tapaus on edelleen poliisin rikostutkinnassa.








