PS3 ja Wii ensi kertaa esillä Suomessa
Sonyn tuleva Playstation 3 -pelikonsoli.
Kolmatta kertaa järjestettävät Digiexpo-messut alkoivat Helsingin Messukeskuksessa perjantaina. Koko viikonlopun jatkuvilla messuilla on esillä runsas valikoima digitaalisen viihde-elektroniikan kuumia uutuuksia, kuten taulutelevisioita, kotiteattereita, kannettavia tietokoneita, tulostimia, digikameroita ja pelikonsoleita.
Suurta huomiota Digiexpo 06:ssa herättävät Nintendon Wii ja Sonyn Playstation 3 -pelikonsolit, jotka kumpikin ovat omalla tavallaan vallankumouksellisia. Kumpaakaan ei vielä voi ostaa Suomesta, mutta messuilla niitä pääsee jo kokeilemaan.
Joulukuussa myyntiin tuleva Nintendon Wii mullistaa pelikokemuksen kokonaan uusilla peliohjaimilla. Ohjaimia tulee kaksi kappaletta, eli yksi kumpaankin käteen, ja ne on varutettu liiketunnistimilla.
Ohjaimilla tehdään välillä varsin laajoja liikeratoja esimerkiksi urheilupeleissä, mutta myös miekkataistelussa. Näin pelaaja ei enää istu tattiohjain käsissään hartiat lysyssä.
Playstation 3 on Messukeskuksessa peräti Euroopan ensiesittelyssä kuluttajille. Laite tulee Euroopan markkinoille vasta maaliskuussa 2007, mutta Japanissa kauppa jo käy. PS3 on ensimmäinen blu-ray-asemalla varustettu konsoli, ja tarjoaa pelejä täydellä teräväpiirtotarkkuudella eli 1080p-resoluutiolla. Vanhastaan tutun mallisissa ohjaimissa uutta on langattomuus, eli pelaaja vapautuu johtojen kahleista.
Teräväpiirtotelevisiot ihastuttavat
Messut ovat nyt laajemmat kuin koskaan, sattumoisin samaan aikaan, kun viihde-elektroniikan myynti rikkoo kaikki ennätykset. Mukana on 54 näytteilleasettajaa.
Yleisön ihailevat katseet suuntautuvat varsinkin suuriin täyden teräväpiirtotarkkuuden taulutelevisioihin muun muassa Pioneerin, Sonyn ja Samsungin osastoilla. Olohuoneiden kattavaa digivarustelua messuilla täydentää useiden eri valmistajien yhteinen kotiteatteriosasto.
Digikuvauksen laajalla osastolla puolestaan voi tutustua teräväpiirtokuvaa tallentaviin digivideokameroihin. Uusimmissa digikameroissa kuluttajien iloksi tulee automaattinen hahmontunnistus esimerkiksi Fujifilmillä ja Canonilla. Nikonin osaston keskellä komeilee jättiläiskokoinen digijärjestelmäkamera kuin osoituksena siitä, että kameramarkkinoilla on menossa voimakas järjestelmäkuvaamiisen renessanssi.
Tietokoneiden maailmassa yleisö saa esimerkiksi tutustua Microsoftin tulevaan Vista-käyttöjärjestelmään. Näytteilleasettajista esimerkiksi LG, HP ja Fujitsu-Siemens esittelevät uusimmat kannettavansa. Tulostinpuolella esimerkiksi Epson esittelee upouutta A2-koon valokuvatulostinta.
Nintendo Wii.
Nintendo Wii.








