Psion haluaa Suomen pk-yrityksiin
Psion tunnettiin 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa kämmentietokoneiden edelläkävijänä. Yhtiö kuitenkin luopui kuluttajaliiketoiminnasta ja myi osuutensa Symbian-käyttöjärjestelmästä, jonka jälkeen se ei ole juuri näkynyt Suomessa. Nykyisin Psion Teklogix on keskittynyt suuryritysten logistiikan ja varastojen kämmenlaitteisiin. Nyt Psion hakee kasvua pienemmistä yrityksistä kaikissa Pohjoismaissa.
Psionin asiakkaita Suomessa on esimerkiksi Kesko, joka käyttää yhtiön kämmentietokoneita Suomen mittakaavassa valtavassa logistiikka- ja varastokskuksessaan. Psionin asiakkaita ovat myö useat metsäteollisuuden suuryritykset.
Psionin Pohjoismaiden myynnistä vastaava Jan Nørret kertoo, että yritys hakee Suomessa tänä vuonna parhaimmillaan 12 kumppania ja Pohjoismaissa yhteensä 45 kumppania, jotka myisivät Psion-laitteita tuki- ja ylläpitopalveluineen suomalaisille pienille ja keskisuurille yrityksille.
Kumppaniohjelmassa on kolme tasoa, joissa Psionin ja kumppanin yhteistyön syvyys vaihtelevat. Kumppaneiksi Psion hakee ohjelmisto-, ulkoistus- ja ylläpitopalveluiden tarjoajia. Nørret sanoo, että Psion haluaa toimittaa laitteita hyvinkin pienille yrityksille laajan kumppaniverkoston kautta. Ennestään yhtiönin kumppaneita Suomessa ovat esimerkiksi Aldata, Hand Held Systems ja Viivakoodi.
Asiakkaille räätälöityjä laitteita
Jan Nørret kertoo, että Psion on vaihtoi Epocin jälkeen kokonaan Windows CE.NET- ja Windows Mobile -pohjaisiin laitteisiin, koska Symbian ei olisi tarjonnut riittävää tukea esimekriksi rfid-, puheentunnistus- ja viivakoodinlukijalaitteille. Psion käytti kuluttajalaitteissaan Epocia, joka oli Symbianin edeltäjä.
Nørretin mukaan Psionin laitteiden vahvuuksia ovat avoin ohjelmisto ja mahdollisuus räätälöityihin laitteisiin ja ohjelmistoihin. Hän kertoo, että yhtiö tarjoaa sovelluskehitysympäristön lisäksi laitekehitysympäristön, joten asiakkaat ovat voineet lisätä päätelaitteisiinsa esimerkiksi rfid-, älykortti- ja muita lukijoita sekä puheen- ja tekstintunnistusta.
Nørret sanoo, että yleensä räätälöity laitteisto voidaan toimittaa enintään neljässä kuukaudessa, ja varastomalli parhaimmillaan kuukaudessa.
"Toimintatapamme on valmistaa laitteet tilauksesta". Kumppaniohjelman tavoite on, että osa laitteista tuodaan valmiiksi varastoon, jolloin loppuasiakas saa ne käyttöönsä nopeammin.
Rfid on vasta etenemässä hypestä todeksi
Nørret korostaa, että yhtiön loppuasiakkaat eivät halua laitteita, joita vaihdetaan jatkuvasti. "Tämä on pitkäjänteistä liikeotoimintaa. Yhden asiakasasennuksen kesto on yleensä viidestä seitsemään vuotta", hän kertoo.
Psionin uutuuksia vuonna 2006 ja eteenpäin ovat uudet kämmenlaitteet, jotka yhdistävät monien yksittäisten laitteiden ominaisuuksia. Toimintoja ovat esimerkiksi integroitu puheen- ja tekstintunnistus sekä hiljalleen myös rfid-lukija. Nørret sanoo, että rfid on ollut toistaiseksi suureksi osaksi hypeä, koska tekniikka on ollut liian kallista esimerkiksi päivittäistavarakäyttöön.
"Rfid-tarran hinnan täytyy laskea muutamaan senttiin. Nyt se on 10 sentistä 50 euroon tekniikasta riippuen", Nørret arvioi. Hänen mukaansa rfid-tarroja nähdäänkin aiemmin kalliimmissa tuotteissa kuin esimerkiksi päivittäistavaran logistiikassa.
"Hinta on kohdallaan, kun sijoitus maksaa itsensä nopeasti takaisin", Nørret lisää ja korostaa, ettei mitään tiettyä euro- tai senttihintaa voi rfid-tarrojen ja -tägien käytölle antaa.
Jan Nørret uskoo, että kumppaniohjelmalla Psion Teklogix pystyy palvelemaan myös pieniä yrityksiä esimerkiksi huolto-, kenttä- ja varastosovelluksissa.








