Puheentunnistusta autonavigaattoriin
Pioneer kertoo lisänneensä USA:ssa myytävään AVIC-Z1-navigointiratkaisuunsa IBM:n Viavoice-tekniikalla puheohjaustoimintoja, jotka yhtiön mukaan tarjoavat autoilijoille turvallisen tavan hyödyntää laitteen navigointi-, kommunikointi- ja viihdetoimintoja myös ajon aikana. Uutta ratkaisua ei ole vielä Suomessa tarjolla.
IBM kertoo, että sen avoimiin ohjelmistostandardeihin pohjautuvat sovellukset ja telematiikkaratkaisut tuovat puheohjausta erilaisiin järjestelmiin kuten älypuhelimiin, pda-laitteisiin sekä auto- ja autotarvikevalmistajien tuotteisiin.
Pioneerin mukaan navigaattorin puheohjaus tunnistaa lausutun määränpään, ja pystyy muuttamaan kadunnimet tekstistä puheopasteeksi. Ratkaisu ymmärtää kattavasti suullisia komentoja, ja kuljettaja voi siten tehdä määränpäähakuja tavallisin lausein.
Myös musaa puheella
Pioneerin uutuuslaitteistossa voi puheohjatusti käyttää laitteen kiintolevylle taltioitavaa musiikkikirjastoa, jonka sisällön kerrotaan päivittyvän automaattisesti AVIC-Z1:n CD-asemassa soitettavilta levyiltä. Halutun musiikin soittaminen onnistuu kertomalla laitteelle artistin tai laulun nimi, tyylilaji tai levyn nimi.
"Suomessa olemme Suomen puheentunnistus Oy:n kanssa paketoineet tarvittavan teknologian ja suomen kielen tuen palvelukokonaisuudeksi, jonka asiakkaamme voivat ottaa kustannustehokkaasti asiakaspalvelukäyttöönsä", kertoo Viavoice- ja Websphere-tuotemyynnistä Suomen IBM:llä vastaava Janne Halonen.








