Puolet suomalaisista hyväksyisi sähköpostin seurannan

HS-kyselytutkimuksen tulos:
Puolet suomalaisista hyväksyisi sähköpostin seurannan

Niukka enemmistö suomalaisista hyväksyisi työntekijöiden sähköpostien tunnistetietojen seurannan, kun yrityksessä epäiltäisiin yrityssalaisuuksien lähettämistä ulkopuolisille. Kolmannes antaisi myös oikeuden lukea viestit, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä tutkimuksesta.

Suomalaiset suhtautuvat myönteisesti tunnistetietojen käsittelyyn silloin, kun kyseessä olisi epäily tietovuodosta. 53 prosenttia antaisi oikeuden tähän, 39 prosenttia ei antaisi, ja kahdeksan prosenttia ei osannut sanoa.

Tutkimuksen mukaan myönteisemmin valvontaan suhtautuisivat maanviljelijät ja yrittäjät sekä keski-ikäiset. Kielteisimmin suhtautuisivat naiset ja opiskelijat. Opiskelijoista vain 25 prosenttia hyväksyisi sähköpostin tunnistetietojen valvonnan. Tuloksissa ei tutkimuksen mukaan ole suuria eroja puoluekannan mukaan.

HS:n Suomen Gallupilla elokuun lopulla teettämässä tutkimuksessa kysyttiin: "Pitäisikö työnantajalla olla tarpeen mukaan oikeus valvoa, kenelle ja milloin työntekijät lähettävät sähköposteja tapauksissa, joihin liittyy epäily yrityssalaisuuksien vuotamisesta ulkopuolisille". Tulosten virhemarginaali oli kolme prosenttiyksikköä suuntaansa. Vastaajia oli noin 1000.

Aamulehdellä erilainen tutkimus

Helsingin Sanomien tutkimuksessa vastaajista kaksi kolmasosaa ei antaisi oikeutta viestien sisällön lukemiseen. Tätä ei ole uuden sähköisen viestinnän tietosuojalaissa ehdotettukaan.

Aiemmin Aamulehti julkaisi tutkimuksen, jonka tulokset olivat hyvin erilaisia kuin Helsingin Sanomien. Aamulehden tutkimuksessa alle 25 prosenttia suomalaisista hyväksyi työnantajan sähköpostin tarkkailun, ja yli 60 prosenttia tuomitsi hanketta laajentaa työnantajan oikeuksia selvittää työntekijän sähköpostiyhteyksiä.

Aamulehti kysyi omassa tutkimuksessaan, pitäisikö työnantajan saada oikeus lukea työntekijän viestit, kun taas HS selvitti myös, pitäisikö työnantajille sallia oikeus vain tunnistetietoihin.

Lakia siirrellään ministeriöiden välillä

Liikenne- ja viestintäministeriön laatiman sähköisen viestinnän tietosuojalain oli määrä tulla voimaan keväällä 2007. Lain herättämän julkisen keskustelun vuoksi se on tällä hetkellä oikeuskanslerin tarkistettavana sen suhteen, rikkooko lakitekstin luonnos perustuslain suojaamaa oikeutta yksityisyyteen.

Helsingin Sanomien mukaan liikenne- ja viestintäministeriö, oikeusministeriö ja työministeriö yrittävät myös ratkaista, missä ministeriössä lain valmistelua tulisi jatkaa.

Puolet suomalaisista hyväksyisi sähköpostin seurannan Suomalaiset suhtautuvat tutkimuksen mukaan selvästi myönteisemmin pelkkään sähköpostien valvontaan kuin siihen, että työnantajat saisivat myös oikeuden lukea viestejä. Lähde: HS / Suomen Gallup.
Tagit: Laki, Tietosuoja
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös