Rahapelisivujen kiristäjät venäläiseen vankeuteen
Kolme venäjän kansalaista on tuomittu kotimaassaan koviin kahdeksan vuoden vankeustuomioihin netin rahapelipalvelujen kiristämisestä, ja miljoonavoittojen keräämisestä. Yksi rahapeliyhtiöistä kieltäytyi maksamasta 10 000 dollarin maksua, joten yhtiön palvelut tukittiin palvelunestohyökkäyksellä, josta aiheutui yhtiölle 200 000 dollarin vahingot.
Tuomion saivat Alexander Petrov, Denis Stepanov ja Ivan Maksakov. Syytteiden mukaan he keräsivät verkkohyökkäyksillä neljän miljoonan dollarin tulot. Kolmikko pidätettiin vuonna 2004 Britannian ja Venäjän poliisiviranomaisten yhteistyöllä. Syyttäjän mukaan kolmikko ehti puolessa vuodessa hyökätä 54 palvelun kimppuun 30 eri maassa.
Hyökkäysverkolla suuret tulot
Kyseessä on rikollisuuden muoto, jota kohdistettiin aluksi varsinkin internetin vedonlyöntipalveluihin, mutta sittemmin myös esimerkiksi finanssiyhtiöihin ja muihin yrityksiin. Rikolliset kiristävät uhreja uhkaamalla tehdä laajan palvelunestohyökkäyksen, johon käytetään pahaa aavistamattomien nettikäyttäjien koneista rakennettuja hyökkäysverkkoja.
Haittaohjelmien ja verkkohyökkäysten avulla rakennettuja hyökkäysverkkoja voidaan käskeä aloittamaan jonkin yksittäisen nettipalvelun pommittaminen vaikkapa sivupyynnöillä. Harvat palvelut kestävät tällaista rasitusta, joten palvelu muuttuu käyttökelvottomaksi. Oikeaan aikaan tehty isku esimerkiksi vedonlyöntisivustoille saattaa aiheuttaa jopa miljoonien vahingot menetettynä liiketoimintana.
Britannian viranomaisten mukaan ongelma on se, että yritykset usein mieluummin maksavat pyydetyt rahat kuin ottavat hyökkäyksen riskin. Sen vuoksi rikolliset voivat harjoittaa liiketoimintaansa.








