Rakennemuutos koettelee it-tukkukauppaa

Kyky palvella asiakkaita heikentynyt
Rakennemuutos koettelee it-tukkukauppaa

Suomalaisten it-tukkuriyritysten kyky palvella asiakkaitaan on heikentynyt, vieläpä kaikkein tärkeimmissä asioissa, kertoo tuore tutkimus. Nopeus laskee, toimitusvarmuus heikkenee, yhteyttä ei pidetä, mutta kansainvälistymisestä on toki myös hyötyjä.

Tutkimuksen tekivät viestintätoimisto Text 100 Conexion, kanavamarkkinointiyhtiö Mext ja Tietoviikko.

Jälleenmyyjät pitivät tukkuritoiminnan suurimpina muutoksina toimitusten nopeuden (28 prosenttia vastaajista) ja toimitusvarmuuden heikentymistä (20 prosentti). Tutkimuksen tekijöiden mielestä tulos on merkittävä, sillä nimenomaan nopeus ja varmuus ovat jälleenmyyjien arvostamia ominaisuuksia ja perusedellytyksiä toimivan suhteen luomiselle.

Kansainvälistyminen on huono ja hyvä asia

Kaksi kolmasosaa tutkimuksen vastaajista katsoo, että logistiikkakeskusten siirtyminen ulkomaille on heikentänyt toimitusten nopeutta.

Kansainvälistyminen on tuonut myös parannuksia. Jälleenmyyjät kokevat, että tukkureiden hinnoittelu on muuttunut paremmaksi. Jopa 43 prosenttia jälleenmyyjistä sanoi, että tuotevalikoima on parantunut viime aikoina.

Asiakkaisiin ei pidetä yhteyttä

Tutkimus osoitti, että tukkurit eivät kustannuspaineiden ja toiminnan tehostamisen keskellä ehdi pitää yhteyttä jälleenmyyjiin. Lähes neljännes (24 prosenttia) vastaajista ei koskaan ollut tavannut ensisijaista tukkuriaan kasvotusten. Lähes puolet (43 prosenttia) vastaajista ei koskaan ollut keskustellut liiketoimintansa kehittämisestä tukkurin kanssa.

Tutkimuksessa selvitettiin, ketä vastaajat pitivät ensisijaisena tukkurinaan. GNT:n nimesi ensisijaiseksi tukkurikseen 40 prosenttia vastaajista, Scribonan 28 prosenttia, Tech Datan 12 prosenttia ja Ingram Micron 8 prosenttia.

Tukkukauppa ei ole häviämässä

Tukkukaupan rooli säilyy tutkimuksen mukaan merkittävänä myös jatkossa. Vain alle viidennes uskoo käyttävänsä tulevaisuudessa tukkukaupan palveluja nykyistä vähemmän. Kolmannes puolestaan uskoo palvelujen käytön lisääntymiseen.

Syyskuussa 2006 toteutettuun online-kyselyyn vastasi yhteensä 221 suomalaista IT-alan jälleenmyyjää. Tutkimusraportista löytyy näyte netissä.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös