Raportti syyttää Nokian alihankkijaa sairastumisista
Hollantilainen Somo-järjestö moittii tuoreessa raportissaan (pdf) matkapuhelinvalmistajien alihankkijoita puutteellisista työoloista. Raportti käsittelee viiden suurimman matkapuhelinvalmistajan ja näiden aasialaisten alihankkijoiden tilannetta. Osansa raportissa saavat muun muassa Nokia ja sen käyttämät alihankkijat.
Raportin mukaan Nokian japanilainen, Thaimaassa toimiva alihankkija Namiki Precision ei hanki lyijyjuotoksia tekeville työntekijöilleen tarpeellisia hengityssuojaimia ja suojakäsineitä. Työntekijöiden pitää raportin mukaan ostaa nämä suojavälineet itse. Suojavälineiden sijaan yhtiön kerrotaan antavan työntekijöille maitoa, jonka tarkoituksena on puhdistaa haitallinen lyijy. Tästä huolimatta raportissa kerrotaan useiden tehtaan työntekijöiden joutuneen sairaalahoitoon vaarallisen korkeiden lyijypitoisuuksien vuoksi.
Vessakäynnit kortilla tehtaassa
Namiki Precisionin yöntekijät kertovat, että käymälöiden käyttämistä rajoitetaan työvuorojen aikana. Yhtiön mukaan se noudattaa ISO 9000- ja ISO 14000 -standardeja toiminnassaan.
Somon tutkijan Joseph Wilden mukaan ongelmia on erityisesti kiinalaisten ja thaimaalaisten alihankkijoiden tehtaissa. "Kansainvälisiä työ-, terveys- ja turvallisuusstandardeja poljetaan. Tehtaiden omistajat estävät työntekijöiden yrityksiä parantaa työolosuhteita", Wilde kertoo.
Intiassa Nokian ja Samsungin työntekijät kertoivat, että heitä oli kehotettu olemaan liittymättä ammattiliittoon.
Pitkät ketjut vaikeuttavat valvontaa
Raportin mukaan matkapuhelinvalmistajien ja näiden alihankkijoiden työntekijöiden kohtaamat ongelmat ovat seurausta koko teollisuudenalan rakenteesta. Ulkoistusketjut ovat pitkiä, eivätkä matkapuhelinyhtiöiden julkistamat eettiset ja työsuojeluun liittyvät periaatteet ulotu ulkoistusketjun päässä työskenteleviin ihmisiin.
Raportissa lainataan Nokian edustajaa, jonka mukaan yhtiön sosiaalinen ja ympäristövastuu keskittyy niin sanotun ensimmäisen kerroksen ulkoistuskumppaneihin, eli yhtiöihin, jotka tekevät alihankintaa suoraan Nokialle. Nokian edustajan mukaan ensimmäisen kerroksen alapuolella olevien yhtiöiden eli alihankkijoiden toiminnan tarkastaminen ei ole mahdollista yhtiön omin voimin, eikä sitä myöskään juridisesti edellytetä.








