Raportti vaatii muutoksia Britannian tekijänoikeuslakiin
Yksityinen tutkimuslaitos Institute for Public Policy Research (IPPR) suosittelee Britanniaan tekijänoikeuslakien muutosta. IPPR kehottaa muuttamaan lakeja niin, että kansalaisilla olisi oikeus kopioida cd- ja dvd-levyjään tietokoneilleen ja mp3-soittimilleen. Raportista kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.
IPPR:n mukaan nykyisen lainsäädännön takia miljoonat britit syyllistyvät rikoksiin vuosittain kopioidessaan omistamaansa digitaalista sisältöä muodosta toiseen. Toisaalta Britannian levy-yhtiöt ovat ilmoittaneet, että ne eivät aio ryhtyä toimiin yksityiskäyttöön musiikkia kopioivia vastaan.
IPPR:n raportti vastustaa myös suunnitelmaa kasvattaa levytetyn musiikin tekijänoikeussuojaa nykyisestä 50 vuodesta 70 vuoteen. Britanniassa tekijänoikeussuojan pidentämisen puolesta on kampanjoinut muiden muassa muusikko Cliff Richard, jonka levytysuran alun 50-vuotisjuhla lähestyy kovaa vauhtia.
Britannian tekijänoikeuslainsäädäntö uudistumassa
Raportin mukaan musiikkiteollisuus on ohjannut liiallisesti tekijänoikeusasioita. IPRP:n johtajiin kuuluvan Ian Kearnsin mukaan kuluttajien oikeuksista päättäminen ei kuitenkaan kuulu musiikkiteollisuudelle vaan maan hallitukselle.
Raportissa vaaditaan myös kirjastoille erityiskohtelua digitaalisia sisältöjä suojaavien drm-tekniikoiden suhteen.
Raportin julkaisuajankohta ei ole sattuma. Tänä syksynä on tarkoitus julkaista myös Britannian hallituksen tilaama asiantuntijalausunto, jossa annetaan suosituksia maan 300-vuotiaan tekijänoikeuslainsäädännön uudistamisesta.








