Remonttimies tai siivooja kotiin netistä

Palvelutori.fi lupaa vähentää kuittisirkusta
Remonttimies tai siivooja kotiin netistä

Lahdessa toimiva yritys Suomen Palvelutori on avannut uuden verkkopalvelun nimeltään Palvelutori.fi, jonka kautta kuluttajat voivat etsiä kodin hoito-, kunnostus- ja siivouspalveluiden tarjoajia yhdestä paikasta. Palvelu lupaa helpottaa kuittisirkusta, tarjota oikeat lomakkeet verohallintoon ja jatkossa jopa toimittaa tiedot automaattisesti verottajalle. Yrittäjille Palvelutori myy näkyvyyttä ja toiminnanohjausjärjestelmän töiden järjestämiseen.

Palvelutorin taustalla on suomalaisten kasvava into ostaa valtion 60 prosentin henkilökohtaisen verovähennyksen tukemana esimerkiksi lasten hoitoa, remonttiapua tai siivoojan kotiin. Verohallinnon mukaan jo yli 200 000 suomalaista on hyödyntänyt mahdollisuuden, ja Suomeen on luotu tuhansia uusia työpaikkoja. Vähennyksen enimmäismäärä on 2300 euroa henkilöltä, josta vähennetään 100 euron omavastuu.

Palvelut myös kuluttajille maksullisia

Etenkin remontti- ja siivouspalveluiden tarjoajia on Suomessa satoja, eikä kaiken kattavaa tietokantaa palveluntarjoajista ole ollut. Tähän markkinarakoon Palvelutori.fi yrittää iskeä. Palvelu maksaa kuluttajille 40 euroa ja yrityksille 732 euroa vuodessa veroineen. Kuluttajana palveluun voi tutustua maksutta kaksi ja yrittäjänä kolme kuukautta. Palvelutorin mukaan ensimmäinen toimeksianto voidaan siis tehdä maksutta.

Palvelutori kertoo erottautuvansa maksuttomista palvelulistauksista muun muassa siten, että kuluttaja saa tiedot töistä verovähennysten edellyttämässä muodossa, yrittäjät pystyvät kilpailuttamaan tarjokkaita yhdellä kertaa monesta paikasta, ja mukana on maksavien asiakkaiden antamia arvioita yrityksistä. Asiakkaiden laskut ja tositteet ovat lisäksi tallessa verkkopalvelussa.

Jos kuluttaja haluaa vain etsiä palveluntarjoajia, yrityksiä on listattu internetissä muuallakin. Työtehoseura ylläpitää Elias.fi-nettitoria, jossa kuluttajat voivat etsiä kotipalveluiden tarjoajia tilattavan työn tyypin ja paikkakunnan perusteella.

Suomen Palvelutori on saanut EU-rahoitusta. Suomessa sitä ovat rahoittaneet Finnvera ja TE-keskus.

Tagit: Verovähennys
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös