Rikollinen ehti hätäkryptausnapille pidätettäessä
Britanniassa on jaeltu kovia tuomioita erikoisessa nettirikostapauksessa, jossa jo käsiraudoissa ollut epäilty riistäytyi irti painamaan hätänappia, joka tuhosi tai kryptasi kaikki tiedot. Poliisi ei ole saanut tietoja auki vieläkään, mikä ei tosin rikollista auttanut.
Pidätyksessä oli kyse kolmikosta, joka oli keskittynyt henkilöllisyysvarkauksiin. Ryhmä käytti Yhdysvalloista tai Britanniasta varastettuja luottokorttinumeroita tavaroiden ostamiseen netistä. Kun tavarat oli saatu hankittua muiden laskuun, ne myytiin Ebay-nettihuutokaupassa. Poliisin mukaan kolmikko liikutteli toiminnassaan miljoonia.
Käsiraudoista hätänapille – murtamaton salaus
Poliisin mukaan pidätyshetkellä yksi ryhmän jäsenistä, Aleksej Kostep, pääsi riistäytymään irti käsiraudoista huolimatta. Hän pääsi painamaan ryhmän etukäteen tekemää hätänappia. Napin kytkeminen aiheutti sen, että ryhmän käyttämä tietokanta pyyhkiytyi pois.
Samalla muut tiedot suojattiin moninkertaisella salakirjoituksella. Poliisi ei paljasta tekniikan yksityiskohtia, jottei muut käyttäisi samaa menetelmää. Suojaukset olivat varsin jämäkät, sillä poliisi ei ole saanut murrettua niitä vieläkään. Poliisin arvion mukaan 400 tietokoneelta menisi 12 vuotta suojausten murtamiseen.
Miljoonien tiedot piiloon
Poliisin mukaan suojausten myötä katosivat tiedot ryhmän toiminnasta kymmenen vuoden aikana. Vuodesta 2003 lähtien rikolliset olivat keränneet liikevaihtoa yli miljoonan euron edestä, mutta ryhmä oli ollut toiminnassa jo 90-luvun puolivälistä lähtien.
Kostap sai tekosistaan pitemmän vankeustuomion, sillä rikoksiin lisättiin oikeuden vastustaminen. Hän sai neljä vuotta vankeutta, ja ryhmän johtaja Anton Dolgov tuomittiin kuuden vuoden vankeuteen.








