Rikolliset houkuttelevat it-opiskelijoita KGB-tyyliin
Tietoturvayhtiö McAfee kertoo, että rikollisliigat ovat ryhtyneet värväämään tietokonealan opiskelijoita työntekijöiksi ja jopa myyriksi yrityksiin. Operaatio on toistoa Neuvostoliiton KGB:n menetelmistä, ja McAfeen mukaan halukkaitakin riittää.
Yhtiö kertoo vuosiraportissaan, että yhtiön omien tietojen sekä Euroopan viranomaisilta ja Yhdysvaltojen FBI:ltä saatujen tietojen mukaan rikollisjoukkiot värväävät opiskelijoita. Heitä houkutellaan esimerkiksi yliopistoissa, tietokonekerhoissa ja netin keskustelupalstoilla, kertoo uutistoimisto Reuters.
Myyriä yrityksiin, viruskirjoittajia rikollisryhmiin
Reutersin mukaan McAfee väittää, että jotkin rikollisjärjestöt olisivat kustantaneet jonkin toisen alan lupaaville opiskelijoille tietokonekursseja. Sen jälkeen tällaisia opiskelijoita olisi ujutettu yrityksiin niin kutsutuiksi "nukkujiksi" (sleepers), joita käytettäisiin myöhemmin rikoksiin. McAfeen mukaan yritysvakoilu on isoa liiketoimintaa.
Opiskelijoita käytetään myös tietokonevirusten ja muiden haittaohjelmien ohjelmoimiseen, henkilöllisyysvarkauksiin ja rahanpesuun. McAfeen mukaan rikollisilla ei useinkaan ole tarvittavaa teknistä asiantuntemusta, mutta koska nettirikollisuudessa pyörii niin paljon rahaa, on heillä varaa ostaa palveluksia.
Raportin mukaan opiskelijoita värvätään erityisesti Itä-Euroopassa, jossa työttömyys on vielä korkealla. Monet opiskelijat näkevät tarjouksissa tilaisuuden hyväpalkkaiseen työhön.








