Robottiautot siirtyvät liikenteen keskelle

Darpa-kilpailu vuoden päästä
Robottiautot siirtyvät liikenteen keskelle

Kun Yhdysvaltojen puolustusministeriön järjestämässä robottiautojen kilpailussa viime vuonna autot pääsivät vasta ensimmäistä kertaa maaliin, järjestetään kisa nyt aivan uudella vaikeusasteella. Kameroiden, tutkien ja tietokoneiden avulla automaattisesti liikkuvat autot joutuvat seuraavaksi liikenteen ja toistensa sekaan, ja robottiautoa pyritään nyt tuomaan tosissaan arkikäyttöön kaupunkiympäristöön.

Yhdysvaltojen puolustusministeriö on luvannut 11 joukkueelle rahoitusta ensi vuoden marraskuussa järjestettävää kilpailua varten, kertoo uutistoimisto AP. Kilpailun reitti tulee olemaan vajaan sadan kilometrin mittainen, ja reitti on rakennettu muistuttamaan oikeita katuja. Robottiauto joutuvat ajamaan muun liikenteen seassa, joihin kuuluu perinteisiä autoja ja kilpailijoina toimivia robottiautoja.

Kaistoja vaihdelleen liikenneruuhkan keskellä

Tarkoituksena on testata, miten hyvin robottiautot voivat tehdä käännöksiä normaalin tieverkon mutkissa, ja varoa liikennemerkkejä sekä varsinkin muuta liikkuvaa liikennettä. Robottiautojen täytyy jopa noudattaa liikennesääntöjä, liikkua sujuvasti ruuhkaisilla monikaistaisilla teillä ja pysäköidä pysäköintiruutuun.

Ensimmäiselle, joka pystyy suorittamaan reitin alle kuudessa tunnissa, annetaan kahden miljoonan dollarin palkinto. Toiseksi tullut saa puolen miljoonan ja kolmanneksi tullut 250 000 dollarin palkinnon.

Aikaisempina vuosina kilpailu on käyty vaikealla aavikkoreitillä, jossa autojen on pitänyt pysyä tiellä ja varoa esimerkiksi kuoppia, mäkiä sekä kiviä. Ennen viime vuotta kaikki autot epäonnistuivat yleensä jo alkumetreillä, mutta viime vuonna autoja pääsi ensi kertaa maaliin, kärjessä Stanfordin yliopiston Wolkswagen-maastoauto, ja seuraavana Carnegie Mellon -yliopiston Hummer.

Tagit: Ajoneuvo, Auto, Robotti
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös